tiistai 6. joulukuuta 2011

Sieluton

Hukka puhalsi ilmaa korviini. Se tuntui hyvältä. Ja se, miten hän silitti vatsaani. Minua silitettiin sormista varpaisiin. Hukan kädet antoivat minulle minun ääriviivani, enkä ollut ollenkaan hukkumaisillani minnekään, en astumassa ruumiistani ulos paetakseni Hukkaa, en nousemassa katon rajaan katselemaan, miten ruumiini makaa Hukan vieressä. Sinä aikana, jona olin Hukan kanssa, en siirtynyt ruumiistani minnekään. Olin vain. Kuuntelin Hukan käsiä ihollani, kuuntelin, miten iho koski ihoa, miten minun oli ihmeellistä olla, miten ihmeellisesti minusta oli tullut Hukan Pieni Kissa. Se aivan erityinen Pieni Kissa.

Moisesta varomattomuudesta saa aina nenilleen. Juokse, Anna.

Nostin patjaa niin, että saatoin kuunnella parven pohjaa vasten Hukan hengitystä sohvalla, joka oli parven alla. Hän poltti tupakkaa. Sytyttimen ääni. Hän ravisteli peittoa. Mutta kun minä en vain halunnut. Muuten nukuimme vieretysten niin, että jalat olivat lomittain ja hiukseni oli nostettu ylös, jotta Hukka sai nenänsä niskaani.
Se Pieni Kissa oli tassutellut pois.

Sillä minulla ei ollut sydäntä, minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut rakkautta, minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut pelkoa, vaan jähmettyminen ja ruoka.
Minulla ei ollut vihaa, vain piripintaan täyttyvä vatsa.
Minulla ei ollut tunnistettavaa häpeää, vaikka minulla ei mitään muuta ollutkaan ja sitä minä olin yrittänyt syödä pois.
Minulla ei ollut sielua. Minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut ruumista.
Minulla ei ollut enää Sitä Pientä Kissaakaan.
Tämä ruumis oli Herrani koti. Minun ruumiini ei voinut olla kotini, sillä minulla ei ollut sielua, joka olisi tarvinnut lihallisen kodin. Minun ruumistani asui joku muu, sen siivouksesta ja muodosta päätti Herrani, joka oli tehnyt siitä täydellisen näköisen. Minusta itsestäni ei olisi siihen ollut.
Minun ruumiini ei tiennyt oliko sillä nälkä tai jano, väsyttikö sitä tai oliko sen tarpeellista laittaa villatakki päällystakin alle. Herrani tiesi sen puolesta.
Minun ruumiillani ei ollut haluja. Herrallani oli. Mutta Herrani ei tarvinnut halujensa tyydyttäjäksi kuin ruokaa.
Toiset ihmiset häiritsivät sitä, toiset ruumiit, toisten sielut ja sydämet, jotka läpättivät lähelläni yrittäen saada vastakaikua.
Kaikki mikä häiritsi Herraani oli poistettava.
Se Pieni Kissa joutikin jo kuolla.


Antaa itsensä ja sielunsa toisen käsiin, unohtaa oma itsensä. Unohtaa omat tarpeensa, unohtaa olla olemassa ilman sitä toista. Unohtaa syödä, koska on nälkä, syödä koska joku muukin syö. Nauttia vain toisen nautinnosta, unohtaa miten itse halusikaan tulla kosketuksi. Elää vain toista varten, olla tyhjä ja tyhjyydessä ollessaan yksin.

Millä hinnalla sielu myytiin?

(Lainattu teksti Sofi Oksasen teoksesta Stalinin Lehmät)

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kaipuu.

"Oli niin ikävä. Niin jäytävä ruumiin ikävä. Sama paikka, josta Piki kävi hakemassa sydämeni kämmenelleen, ja joka oli niin käsiinsattuvan punainen, oli muuttunut ikäväksi harmaaksi jäkäläksi. Eikä ikäväni ollut jättänyt minua rauhaan, vaikka olin tehnyt kaikkeni, että uudessa elämässäni olisi mahdollisimman vähän mitään Pikistä muistuttavaa. Ja vaikka olin itkenyt Joonatanilta salassa ikävääni niin, että vatsalihakseni olivat muuttuneet kiveksi ja kasvoni muodottomiksi, se ei hellittänyt. Se ei hellittänyt, vaikka olin itkenyt korvani lukkoon niin että olin kuin lentokoneessa, josta en voisi hypätä pois, ja vaikka nenäni oli niin tukossa etten pystynyt nielemään. Mikään ei hellittänyt eikä peittynyt edes tauotta hakkaavan päänsäryn alle.

Joskus heräsin yöllä. Soiko puhelin? Ei. Se soi unissani. Kun ymmärsin sen, kiersin käteni vieressäni olevan selän ympärille. Selkä oli kapea, käteni ylettyivät vaivatta rinnan ympäri. Rinta oli lattea ja kylmä. Avasin silmäni. Se oli Joonatan.
Jos laitoin silmät uudelleen kiinni, kissojen tassut rapisivat ympärilläni. Niiden avautuvat kidat katosivat heti, kun avasin silmäni. Ja silmäni - ne törmäsivät siihen väärään niskaan, vääriin lapaluihin, olkapäähän, jossa oli väärä tatuointi.
Silloin oli noustava ylös. Mentävä polttamaan savuke. Ja kaadettava karpalovodka, jotta unen saaminen olisi mahdollista lakanoissa, joissa tuoksuu väärän ihmisen hiki. Ja jotta pystyisi nukahtamaan tietäen, että vieressä oleva ihminen olisi väärä aamullakin.

Joskus heräsin myös siihen, että olin varma, että kissa oli kävellyt vatsani päällä. Ja joskus siihen, että korvassani kehrättiin. Ja kun sitten olin hereillä, se ei ollutkaan Joonatanin kuorsausta, joka olisi muuttunut korvassani kehräykseksi, vaan yön hiljaista huminaa ja tassujen kävelyä poispäin.
Laitoin korvatulpat ja olin kuin en olisi kuullut mitään.
Mutta kuulin silti kissantassujen ääniä."


On niin ikävä sinua.

Näen unia loputtomista hotellien käytävistä, öistä, jotka muuttuvat aamuiksi, irlantilaisista kaduista, sinusta, minusta, meistä. Sinun äänestäsi ja hiuksistasi sormissani, naurustasi, silmistäsi.

Sinun nimesi ja numerosi puhelimeni näytöllä, sinun sanasi viesteissä, jotka avaan sydän hakaten. Sinä ja minä - me yhdessä. Rakkaus, intohimo, elämä. Kaikki minun.

Mutta vain unissa.

Todellisuus, jota elän on toinen. Ja se ihminen täällä on ihan toinen ja niin valitettavan väärä.

(Lainattu teksti Sofi Oksasen kirjasta Baby Jane)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Stoned in love.
I'm stoned in love,

But not with you.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Emotional junkie, sitä mä olen. Mä elän tunteesta, mistä tahansa tunteesta, kunhan ei ole tasaista ja laimeaa. En kestä tälläistä lämmintä maitoa, joka ei tunnu oikein miltään, ei hyvältä eikä pahalta. Joka ilta sun viereen nukkumaan, valot pois, pusu ja hyvää yötä. En kestä. Tarkistan pulssini varmistaakseni olevani elossa. Ei tunnu miltään. Sinä siinä mun vieressä ei tunnu yhtään miltään.

Sulle tää riittää. Hyvä suhde, sinä sanot ja käännät pääsi taas kohti televisiota. Mun tekis mieli repiä hiukseni yksi kerrallaan irti, jotta kääntäisit katseesi minuun. Kääntäisitköhän? Ehkä hetkeksi ja sitten taas pois. Et sinä välitä, et ainakaan niin kuin minä välitän.

Näytä joku tunne, mikä tahansa tunne. Vihaa, rakasta, pelkää, inhoa, arvosta, halua - IHAN MITÄ VAIN. Näytä, että sä olet se ihminen, jonka kanssa voisin olla.

En halua menettää sua, mutta en pysty elämään näin. En ole elossa. Sä tapat mut hiljaa, kunnes mäkin vaivun tilaan, jossa on ookoo tyytyä tunteettomuuteen.
En halua.
Kulta.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Rakasta.


Miten se onkin niin, että nyt kun tunnen sua kohtaan vihaa, vedät mua puoleesi enemmän kuin ennen? Nyt mä haluan, että rakastat mua, ennen ei ollut niin väliä. Nyt anelen, anelen, kerjään, kiehnään - RAKASTA. Ja sinä sanot, että et pysty. Et osaa. Teet parhaasi. Haluat olla mun ja ajan kanssa rakastat, opit rakastamaan. Mutku. Ei se riitä. Ei se vaan riitä. Olen kuin pieni lapsi ja poljen sinulle jalkaa. Kyynel vierii pitkin poskea, miksen saa mitä haluan.

Vihaan sua.

Arvuuttelen. Millanen sä oikeesti oot, mitä sun päässäs oikeesti liikkuu. Kuka sä oot, mitä sä tunnet. Oon pitänyt sua parempana ihmisenä kun oot, tarkoittaako se, että olet hyvä näyttelijä. Vai että en osaakaan lukea sua. Kuka tietää? Sinä varmaankin tiedät. Joskus on helppoa unohtaa kaikki muu, ja olla vaan sun lähellä. Nuuhkia kaulaa ja leikkiä, että tämä kaikki on totta. Me ollaan totta. Rakkaus riittää. Joskus se on vähemmän helppoa, mutta yritän joka päivä. Tosi paljon. Vaikka et sitä uskokaan.

Rakastan sua.

Luin lehdestä juttua eräästä monologista, jota esitetään erilaisissa hoitokodeissa ja vankiloissa pitkin Suomea. Sen nimi on Ylös, Ulos, Rakasta ja lehtijutussa se oli kiteytetty yhteen lauseeseen, joka sai minut itkemään. Se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: "se haluaa sanoa, että rakastettavaa on jo nyt. Ei tarvitse odottaa sitä oikeaa ihmistä tai oikeaa hetkeä." Mitä sinä odotat?

Rakastettavaa on jo nyt.
Minä.

torstai 8. syyskuuta 2011

Bluemarks

Sinä et ymmärrä painoasi. Tiputtelet sanoja ikään kuin ne olisivat vain kirjaimia ja äänteitä. Eiväthän ne ole, niillä on merkitystä. kaikella on merkityksensä, mutta sinä et käsitä. Sinä et ymmärrä painoasi, sanojesi tai tekojesi seurauksia. Kaikella on väliä minun maailmassani ja täällä sinä painat kaikkein eniten.

Minä muistan sinun kätesi. Muisto on erilainen kuin se totuus mitä tunnen nyt. Silloin kauan sitten kätesi vaativat ja halusivat. Muistan tunteneeni kuuluvan niille käsille ja kun et sitten halunnutkaan minua, en voinut uskoa. Kädetkö valehtelivat? Et ymmärtänyt että sillä miten koskit minua oli merkitystä. Teit mustelmia halutessasi vain koskettaa. Mustelmia joiden juuret ovat jossain pelottavan syvällä.

Et ymmärrä, että satutat minua edelleenkin. Edelleen ne mustelmat ovat säilyneet ja sinun haluttomuutesi saavat ne sinertämään uudelleen. Jatkuvasti.

Olen onneton.
Et ymmärrä, et edes yritä, et halua.
Sinä riität, minä en. Vaikka luulet kokoajan sen olevan toisinpäin. Ja minä näen kaavan. Kuka tahansa, joka katsoo tarkasti näkee miten tässä käy.

Minä lähden, sinä jäät ja pian kerrot haavoistasi joita aiheutin jollekin toiselle tytölle.

Ja minä olen tuolla jossain hankkimassa lisää haavoja. Kun mikään ei tunnu miltään, tekee kipu niin valitettavan hyvää. Niin helvetin hyvää.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Koska maailmani maalattiin.

Mustaa, kulta. Täällä on ihan mustaa ja mä tahtoisin kertoa sulle. Tahtoisin sut tänne pimeään mun kanssani, haluaisin imeä sultakin pois valon. Koska en tahdo olla yksin, en tahdo.

Mutta enhän voi valoasi riistää, en mitenkään. Sinulla on oikeus iloon ja riemuun, olet nuori ja ihana. Minä olen vain väsynyt. Jos saisin vain osan valostasi, voisitko sitä antaa? Tai lainata.

Mua itkettää enkä oikeastaan tahdo sinua lähelleni. En jaksa iloasi, se ei mahdu ympärilleni kun täällä on nyt niin pimeää. Nähdään sitten, kun jaksan taas nauraa. Nähdään sitten, kun voin tulla täältä pois. Nähdään, kun olen minä taas.

Odota minua, kulta. Odotathan minua?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Me kuolimme vai kuolimmeko me?

Eihän me olla enää Me. Ei enää, ei niin kuin ennen. En mä voi olla sulle se, joka olin ennen, koska sä olet mulle muuttunut. Sä et ole enää hyvä ja lämmin, sulla on kyky satuttaa nyt. Pelkään. Pelkään sua ja pelkään, mitä meille tapahtuu.

Mulla on meitä ikävä.

Meille sytytettiin ennen kynttilöitä ravintoloissa ja me istuttiin käsi kädessä hukkuen toistemme silmiin. Nyt me riidellään. Mä en kestä meidän muuttuneita muistoja. Ne on mulle muuttuneet, sulle pysyneet samana ja se on epäreilua. Sä olet kokoajan tiennyt, että oli joku muu. Mä luulin meidän olleen kahdestaan. Olisin halunnut olla kahdestaan.

Ja nytkin meitä on kolme. Minä, sinä ja tuo selittämätön viha. Ja se muuri, jonka se rakentaa. Mä en tietoisesti pidä sua loitolla, mutta teen niin kuitenkin. En halua, että kosket. En halua, koska halusit jotakuta muuta.

Miten sä saatoit?

Kysyn tätä niin kauan, että ymmärrän. Ja me pysytään yhdessä niin kauan kun jaksat vastata.

tiistai 23. elokuuta 2011

Kipuja.

Yhtäkkiä en tunne sua enää ollenkaan.

Mä olin muutama kuukausi sitten oikeassa, sä käännyit musta pois. Halusit jotakuta muuta, mä tiesin sen, mutta sä kielsit. Sä olisitkin ottanut jonkun muun kuin mut. En voi uskoa tätä. Miten sä saatoit?

Mä luulin ihan tosissani, että sä olet halunnut mut jo pitkään. Että tää tarina oli sulle yhtä kaunis ja pyhä kuin mullekin. Ei ollut. Sulla oli joku muu. Sä halusit jotakuta muuta.

Miten sä saatoit, kun kaikki mitä mä halusin oli sä?

Mene pois.

Mä en pysty tähän enää.
En halua rakastaa sua enää.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

är

Mun tekis mieli karata. Juosta niin kauas susta kun vaan ikinä pääsisin. Heittää puhelin järveen ja kadota, niin ettet koskaan löytäisi mua. En jättäisi sulle lappuakaan, koska ei mulla ole sulle mitään sanottavaa. Me on puhuttu liikaa ja ihan liian vähän. Kaikki tärkeä on yhä sanomatta. Puhumme merkityksetöntä kieltä. Sun sanat satuttaa, mutta ei tarkota mulle muuta.

Se miten käyttäydyt saa mut haluamaan jotakuta muuta. Mä en halua enää jakaa elämääni sun kanssa. Mä tiedän, että puhun siitä kuinka aina haluan olla sun. En halua. En halua olla sun nytkään. Sä ärsytät mua, käyt hermoille. Sä olet valittaja. Mikään ei koskaan ole hyvin, mikään ei koskaan riitä. Ja olet ahne. Haluat asioita, joilla ei ole todellista merkitystä. Mä haluan asunnon, sä haluat ylimmän kerroksen huoneiston saunalla ja omalla autotallilla. Mä haluan keinon liikkua paikasta toiseen, sä haluat kymmenen tuhannen euron avoauton. Mä haluan sut. Sä haluat mut, mutta et tällaisena kuin oikeasti olen. Paketti taisi hämätä.

Ja mä haluan elää, ennen kaikkea. Mulla on nälkä ja jano ja polte nähdä ja tehdä, elää ja kokea. Ja mulle kun se kokeminen ei ole yhtä kuin baari-illat siinä samassa kaupungissa ja baarissa, samojen ihmisten kanssa kerta toisensa jälkeen. Mikset sä näe tätä maailmaa joka meitä ympäröi? Sieltähän voi löytyä mitä vaan, keitä vaan. Kuka vaan.

Joku parempi. Sinulle ja minulle.

Ehkä me ei sovitakaan yhteen, vaikka mä halusin uskoa niin. Haluan edelleen.

Pidän tämän sisälläni vielä vähän aikaa, sitten lähden.

"Elää sinun pitää, ja tajuta että sinä elät."

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Éirinn go Brách


Liffey virtaa ihan niin kuin se virtasi silloinkin. Sä voisit olla mun niin kuin silloinkin, mutta kaikki on muuttunut. Jury's Inn, Grafton street, all the pubs and bars. Kaikki paikallaan, vain sinä puutut. Sä olet pilannut multa tän maan, sä olet tunkeutunut täällä kaikkialle. Jokaisen miehen puhe on sun puhettas ja mä hukun. Jatkuvia puukkoja. Kaikki, mikä on kotona tärkeää, unohtuu ja nyt kun olen täällä taas, tunnen sun läsnäolos vahvana ja se vetää mua puoleensa. Tää on vaarallinen leikki ja mä tiedän sen. Mutta kun mä rakastan sua. Heitän kolikon suihkulähteeseen ja toivon, että olisit mun. Ennen kuin se osuu pohjaan, olen jo kävellyt pois. Ei toiveet toteudu.

Kuljen täällä varjoissa ja välttelen sua. Ässä on juuri sellainen kuin aina ennenkin, ihana ja lämmin, mutta sinun pelkään muuttuneen. Tai ettet ole muuttunut. Mitä jos sinä vihaatkin minua nyt? En kestäisi sitä, joten taidan jäädä tänne varjoihin ja katsoa sinua kaukaa. Onneks sulla on kaikki hyvin. Kunpa tietäisit, että olen ihan tässä. Melkein tunnen sun tuoksus, mun käsi melkein yltäis sun kätees. Ja kaikki ne kauniit muistot tässä meidän ympärillä. Minä ja sinä nauramassa näissä pöydissä, sun käsi mun kädessä pöydän alla, salaiset katseet. Rappuset yläkertaan, jossa saimme olla vain toisiamme varten. Oletkohan sä unohtanut?

Sun kaunis kotikaupunkis Sneem. Ihmiset nauraa ja täällä pitäisi olla hyvä. Saksalaiset turistit nauravat ja ottavat kuvia. Mua itkettää. Pilasit multa upean Kerryn. Vihaan sua. Täällä on sellaisia taloja, joissa vain me voisimme asua. Meri kuohuu, sen ääni on huumaava. Tuuli tunkeutuu vaatteista läpi voimallaan, mutta sisällä on lämmintä. Näissä taloissa asumme me, jotkut jotka rakastuivat ja asiat menivät hyvin. Miksi meillä ei mennyt? Mä olisin ollut sun maailman loppuun. Olen nytkin?

En halua tulla tänne enää koskaan, en haluaisi lähteä pois. Vihaan sinua kun veit minulta minun kauniin Irlantini. Riistit sen pois, otit jotain minulle rakasta. Ja millä oikeudella? En minäkään vienyt sinulta mitään. Kai.

Vielä yksi suuri puukko edessä, junamatka Dubliniin. Viimeksi olin siinä junassa sinun kanssasi. Nukuit vieressäni rauhallisena, välillä puristit kättäni. Silloin olit minun. Se oli oikeastaan ainoa kerta kun olit. Tiesin, ettet voi kadota mihinkään niin kauan kun juna liikkuu. Olit ihan kiinni minussa ja minun oli hyvä. Rakastin sinua.

Viimeinen kerta, kun kosket minua. Näät minut sittenkin täällä ja ojennat kätesi ja tartun siihen. Puristat. Ihosi on niin karhea. Tunnen sen sähkön edelleen, se ei koskaan kadonnut minnekään. Kaikki muu katosi, kipinät jäivät. Tunnethan sinäkin ne? Puhut mulle niitä näitä ja mun sisässäni värisee. Lopeta. Olet ihana, tänäänkin. Mun on mentävä.

Alku.
Me kaikki nauretaan, on kesä ja kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Tarinoita ja laulua, puhetta joka solisee. Sinun puheesi, the Kerry tongue. Painat mun päähäni hatun ja hymyilet. Ympärillä monta uutta ystävää ja yksi vanha. Muhun valuu onni. Kaikki on hyvin. Rakastan sua.

Mutta tämähän ei ole alku, vaan loppu. Eikö niin?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Viimeinen päivä

Sä pelkäät ja luulet, että tää on meidän loppu. Mä lähden Irlantiin, ja siellä tapahtuu jotain. Jotain, mitä sä et voi käsitellä. Jotain, jolle sä et voi mitään. Joku vie mut sulta ja tää loppuu. Niin sä luulet.

Mitä jos huominen on meidän viimeinen päivä yhdessä?

Sun syntymäpäiväs.
Me tavataan juna-asemalla, varmaankin halataan. Sä hymyilet, niin teet aina. Mä katson varmaan pois, niin kuin aina. Istutaan autossa ja mä huokailen. Musiikki soi ja auto liikkuu. Puristan salaa oikealla kädellä penkistä, ihan kuin voisin pudota kyydistä. Musta tuntuu, että putoan jos päästän irti. Minne? En tiedä. Pimeään.

Me mennään syömään. On vaikeaa, kun ei ole enää oikein sanoja, paitsi niitä riitaisia. Ja nekin kun on rakkaudesta. Sä pelkäät hirveästi tiedän sen. Ja kun mielessäni asetun sun asemaas, se pala nousee munkin kurkkuun. Sun kurkussas on nyt varmaan pala ja se on mun syytäni. Sun on vaikea hengittää mun takiani. Mä en kestä. Älä kulta tukehdu.

Aika lähteä, sun pitää viedä mut pois ja päästää irti. Ja mun pitää irroittautua. Mä olen ollut sussa kiinni kuin takiainen, mutta nyt lähden. On aika. Sä oot jotenkin tuskainen ja yksin. Mä en voi jakaa sun kipua, se kaikki painaa vaan sun harteitas. Niin mielelläni ottaisin osani, tai enemmänkin.

Aika.
Se hetki, kun lähdet. Tai mä lähden. On pakko.

Mä toivon, että tää ei ollut meidän viimeinen päivä yhdessä. Mutta jos oli, se oli hyvä päivä.

Mä rakastan sua, vaikken sitä sulle kertonutkaan.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Juna


On olemassa kiskot, ja ne vievät minut pois täältä. Kun junaan istuu, jättää jotain harteiltaan sen ulkopuolelle. Aika pysähtyy junassa, on vain sen tasainen liike ja ne kiskot. Ja tein mitä tahansa, ne vievät minut kauemmas sinusta. Ja tiedätkö, se tuntuu hyvältä. Vaikkei sen pitänyt.

Maisema on suttuinen, me liikumme niin kovaa. Olen unen ja valveen rajoilla ja sumeassa päässäni matkustan jonnekin menneeseen. Siihen hetkeen, kun sinä ja minä tapasimme ensimmäistä kertaa.

Miks sä oot täällä, mä mietin kun sä istut vaikeana mun sohvallani ja katsot mun ohitseni. Rapsutat mun koiraa ja välttelet mua. Mutiset anteeksipyyntöjä kun mä en ymmärrä sua. Et halua olla täällä.


Kuulutus junassa ravistaa mut hereille. Juna pysähtyy, mutta mä en nouse pois. En vielä. Täytyy päästä kauemmaksi, mä tunnen sut vielä. Mies töytäisee vahingossa käytävän puolella retkottavaa jalkaani ja pyytää anteeksi. Hymyilen ja katson pois. Juna liikkuu, minua nukuttaa.

Miten sä pystyit olemaan niin aito, vaikka et ollenkaan halunnut mua? Kyllä mä tiesin sen alusta lähtien. Ja miten sä nyt pystyt välittämään musta niin kovin ja olemaan, niin kuin et aikanaan olisi repinyt mun sydäntäni rikki? Mä vihasin sua, voi luoja, että vihasin. Sä kohtelit mua niin huonosti. Sä valehtelit silloin ja häivyit ja nyt sanot mitä sanot, en voi uskoa su. En koskaan voi.

Havahdun taas. Ääniin. Joku puhuu puhelimeen. Mä oon kohta perillä, aika nousta pois. En laita puhelinta päälle, vaikka tiedän sun odottavan mun soittoa. Olet ehkä soittanut jo sata kertaa.
Eikä riitä.
Ei mikään koskaan riitä sulle.
Sä tykkäät musta nyt niin kovin, mutta mä en voi antaa anteeksi.
Mä haluan kostaa.
Juna vei mut pois, eikä tuo koskaan takaisin.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Tuolla jossain on..


Tarkoittaako hänelle lupautuminen elämän alkamista vai sen loppumista?
Mulla on vielä hirveesti nähtävää ja kamala nälkä. Huutava nälkä. Maailma huutaa ja mä haluan vastata.

Mä haluan nähdä kengurut Australiassa ja vuoret Uudessa-Seelannissa. Mä haluan matkustaa junalla Siperiaan ja juoda vodkaa venäläisten kanssa ja olla käymättä suihkussa viikkoon. Mä haluan itkeä niitä tapettavia koiria Kiinassa, ja olla kiitollinen siitä miten asiat on täällä. Mä haluan nähdä sen patsaan Riossa, se on aina sykähdyttänyt mua. Ikään kuin se siunais koko sitä kaupunkia ja mä tarvitsen siunausta.. Mä haluan ottaa tatuoinnin Thaimaassa ja syödä currya Intiassa. Mä haluan mennä rajan yli Yhdysvalloista Meksikoon ja pelätä kuollakseni.

Mä haluan muuttaa kauas ja tulla takaisin. Mä haluan tuntea ihmisiä, jotka ovat ihan toisesta maailmasta kuin minä ja ymmärtää.

Mä haluan syyn asua Suomessa ja, että saisin sellaisen, mun täytyy ensin lähteä. Ja kun sä et halua lähteä mun mukaan.

Mikset halua?
Mä en tiedä voinko luvata, että jään, mutta voin luvata että tuun takas.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Entä jos.

Entä, jos sä ootkin parasta ikinä. Paras asia, mitä mulla on koskaan ollut, mutta mä pilaan sen pelkäämällä kuollakseni. Tai sillä, etten osaa irroittaa menneestä. Sun välittämises on hukuttavaa. Mua pelottaa välittää susta ja mua pelottaa se, että sä välität musta niin paljon. Mitä jos mä revin sut palasiin? Me kuoltais molemmat, sä surusta, mä syyllisyydestä.

Mä oon ihan naurettavan onnellinen nyt kun sä oot mun. Joka aamu herään rakastamaan sua ja se on kammottavaa. Mitä jos joku aamu mun pitääkin taas herätä ilman sua? Mitä jos sä joskus kiellät mua rakastamasta sua? Kammottavaa, kultapieni. Mua pelottaa.

Etkä sä ymmärrä tai ees halua yrittää ymmärtää, mitä mä pelkään. Sä luulet, että tässä on kyse luottamuksesta tai siitä ansaitsetko sä sitä vai et. Ansaitset ihan varmasti, siitä ei oo kyse, vaan siitä, että ei mulla oo semmosta kykyä enää. Se on viety ja murskattu, mä en usko ihmisten hyvyyteen. Niin hirveää kuin se onkin niin uskon, että säkin olet paha. Säkin voit tappaa mut niin halutessas. Ja haluamattaskin. Asioita tapahtuu, ei sille voi mitään.

Mä rakastan sua.

Mitä jos oltaiskin yhdessä nyt ja aina?

Sä oot paras asia mitä mulla on koskaan ollut.

torstai 19. toukokuuta 2011

190511

Nothing lasts forever.

Except you and me.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011


Mä löysin tieni takaisin sun luo. Jos koskaan oikeasti mihinkään lähdinkään. Yritin, mutta siihen on syy etten pystynyt. Ja siihenkin on syy, että yritin. Ja se, että kaikki on nyt niin kuin on, on seurausta siitä, että yritin lähteä. Kaikki on nyt paremmin, koska nyt molemmat tietävät mitä on panoksena. En mä tiennyt mitä olin menettämässä ja sä et tiennyt, että voisit menettää.

Mä aion seurata sua minne ikinä meetkin. Ja olla sun kanssa aina, mitä ikinä teetkin. Ja kun tarvitset mua niin oon aina siinä, koska mä välitän. Välitän susta niin, että musta tuntuu että hukun. Mutta se on kun hukkuis kirkkaaseen ja lämpimään veteen. Eikä mua pelota, sähän oot täällä mun kanssa.

Sä veit pois kaiken muun. Sen kaiken kivun ja sen kaiken surun, niitä ei enää ole. En mä nää enää muita kun sut, ja kuulen vaan sun äänes. Ja ihan kun tää ois aina ollutkin näin. Ihan kun me oltas oltu me aina, sinä ja minä just näin kun nyt.

Löysin kotiin. Mutkan kautta, mutta kuitenkin.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Because you died, we need to live.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Elämä 1987-2011

Elämä, sinun elämäsi. Sen pituinen se, 24 vuotta. Epäreilua, se oli liian lyhyt, kaikki sanovat, mutta se oli sinun elämäsi. Ehkä päiväsi oli ennalta laskettu ja se oli juuri oikean mittainen. Vaikka nyt tuntuu siltä, että me kaikki tahdomme sinut takaisin, ehkä sinulle on tarvetta muualla ja ne ottivat sinut, kun eivät muuta voineet.

Minulla on sinusta monia muistoja, enkä nyt yhtäkkiä muista yhtäkään huonoa. Sä olit aina jotenkin hyvä ihminen, vaikka oli aika kun olit jotenkin ihan ulkona kaikesta. Sä kuitenkin tahdoit hyvää kaikille ja yritit parhaas. Ja sä olit ainoo sen porukan jätkistä, joka loppujen lopuks ryhdistäyty. Sä veit vihille kauniin tytön ja olit sille hyvä aviomies. Ja te kaksi teitte tähän maailmaan tyttären, jolle sä olit paras mahdollinen isä. Sä välitit ja annoit aikaas ja olisit tehnyt mitä vaan tyttösi puolesta, tiedän sen. Kammottavaa, että se lapsi ei tule muistamaan sua. Sä olet valokuvissa, joita se katsoo myöhemmin toivoen, että olis saanut tuntea sut. Sen ois pitänyt saada tuntea sut ja se miten rakastit.

Rakastat? En mä tiedä oletko sellaisessa paikassa nyt, jossa voi rakastaa. Mut mä toivon että oot. Ja mä toivon, että kuolema ei sattunut ja ettei sua pelottanut. Mä toivon, että se sun kaunis vaimos jaksaa teidän tyttärenne takia, ja että se on vielä joku päivä onnellinen. Ja mä todella toivon, että sun on nyt hyvä. Sun oli hyvä täälläkin, ja toivottavasti sun on hyvä nytkin.

Maailma menetti paljon.

Nuku hyvin.

torstai 5. toukokuuta 2011

I'd swallow razor-blades to see you smile.

But even that's not enough, is it?

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ilman sua

Maailmassa, jossa sä et ole mun kanssani, on pelottavaa. Täällä ei ole ketään, joka ymmärtäisi millä tavalla mä pelkään ja mitä mä pelkään. Täällä on nyt vähemmän rakkautta ja lämpöä, enemmän vihaa ja viimaa. Mulla on kylmä tässä maailmassa, jossa sä et enää ole.

Täällä ei ole niin paljon naurua. En ehkä osaa nauraa maailmassa, jossa sä et naura mun kanssa. On niin paljon naurua, jota en nyt millään saa ulos. Mua itkettää maailmassa, josta sinä lähdit.

Ja kaikkein eniten haluaisin kertoa just sulle kuinka perseestä tää maailma nyt on. Ja sä varmaan sanoisit, että no niin on. Joo. Niin sä sanoisit ja sit kertoisit millasta on maailmassa ilman mua. Ja me puhuttais ja puhuttais. Ja kuunneltais toisiamme oikeesti.

Mä toivon että sulla on asiat hyvin maailmassa, jossa mä en ole. Koska vaikka kuinka haluaisin, mä en voi tulla takaisin.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011


Lopuksi en halua kirjoittaa oikeastaan paljoakaan. Meille tuli loppu ja se siitä. Kai.

Et sä pysty rakastamaan mua, joten miksi pitkittää tätä. Enkä mä tiedä osaanko mä rakastaa sua. Tai ketään. Sun on parempi mennä.

Mä oon kiitollinen meidän hetkistä, kävi miten kävi, sanot mitä sanot, niin ne oli hyviä hetkiä. Sun käsi mun kädessä, me kaksi aamukahvilla. Ne oli hyviä hetkiä. Kiitos.

Ja sä olet hyvä ihminen. Lämmin ja sulla on sellainen kaunis moraali, jota ei enää monilla ole. Sä uskot vielä rakkauteen ja uskollisuuteen ja se tekee susta jo reilusti mua paremman. Pidä se moraali ja se usko.

Mä en haluis et sä meet, mut tää ei riitä.

Mulle ei riitä puolet.

Joko tai ja siks sun täytyi mennä.

Silti vielä vähän aikaa mun sydän kuuluu sulle.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Risteys


Aika hyvästeille muru.

Sinä olet sellainen, joka on aina läsnä. Olit. Harvoin fyysisesti läsnä, mutta aina juuri siinä kun tarvitsen sinua. En ole ollut yksinäinen sen jälkeen, kun sinä tulit maailmaani. Mutta nyt sinun on aika mennä.

En sano sinulle hyvästi siksi, ettäkö en välittäisi sinusta enää. Välitän, kokoajan ja kaikin voimin. Paino sanalla voimin. Sinä kulutat minua, imet kuiviin, viet minusta kaiken energian. Haluaisin olla sinulle se mitä tarvitset, mutta minullakin on tarpeeni ja ehkä nyt on aika ottaa ne huomioon. Ehkä. En tiedä teenkö oikein, mutta sinun on mentävä.

Mulle tulee ikävä sun valoa. Mä olen tällainen tumma ja varjoisa. Varjoissa, aina. Mutta sä loistat, sussa on sellainen hohto. Ja sun avullasi mäkin loistan, edes vähän. Tai musta tuntuu että mä loistan ja sehän se onkin tärkeitä. Kaikkien pitäisi saada säkenöidä joskus ja sä näytit mulle miten se tapahtuu. Mä toivon, että säilytän osan säteistä sittenkin kun olet poissa. Sun on nyt rakas mentävä.

Mä en osaa kuvitella päiviä ilman sua, mutta mun täytyy osata elää niitä. Koska sun on nyt mentävä.

Meillä ei oo enää tietä, mitä voitas kulkea yhdessä. On haara ja sitten toinenkin. Sulle ja mulle oma.

Heippa.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Not to be trusted


Mä nään sut päässäni suutelemassa kauniita tyttöjä käytävissä. Juuri sellaisissa käytävissä, joissa mekin suutelisimme. Ja valmistaudun pahimpaan, siihen hetkeen kun kerrot minulle tehneesi niin. Jos kerrot. Sinähän vannoit, että et koskaan tekisi niin, mutta miksen minä usko?

Minä käyn päässäni läpi dialogiamme, jota toivon ettei tule. Minä olen käynyt tämän keskustelun niin monesti muidenkin kanssa, että tiedän tarkalleen miten se menee ja mitä minun kuuluu sanoa. Mitä minä sanon, vaikka tekisi mieli sanoa jotain muuta.

Sinä kerrot kuinka pahoillasi olet, et ajatellut. Et tarkoittanut, et muistanut. Et muistanut minua hukkuessasi hetkeen. Niin vain kävi, sinä sanot ja minä hymähdän. Eihän mitään vain käy, varsinkaan suudelmia käytävässä. Ja minä kuuntelen edelleen hiljaa, kun sinä vannot ettei enää ikinä. Ei enää koskaan, ei mitenkään, koska nythän sinä maagisesti ymmärsit, että minä olen se jonka kanssa haluat olla ja vain minulla on väliä. Ai niin, ja et voi elää ilman minua, vaikka pystyit siihen siellä käytävässäkin. Sinä tartut käteeni ja päästät irti, vääntelehdit ja kääntelehdit. Olet tuskissasi ja minä tuijotan sinua tyhjästi. Sinä sanot anteeksi, ehkä. Jos muistat. Pääasiassa keskityt keksimään syitä. Kun se tyttökin oli niin päällekäyvä, etkä osannut sanoa ei. Ja alkoholi veressäsi vaikutti aivojesi toimintaan.

Ja edelleen minä tuijotan jonnekin ohitsesi. En minä enää välitä mitä sinä sanot, kaikkihan on jo loppu. Sinä olet todistanut minun luuloni, uskoni - tietoni - oikeaksi.

Sinä hiljenet ja katsot minuun kysyvästi.

Ulos, minä sanon.
Ja niin sinä menet, etkä koskaan tule takaisin.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Helvetistä itään.

Se kipu on samanlaista kuin päivä eron jälkeen. Yhtäkkiä se on taas voimissaan, se hengittää, sillä on pulssi - se elää. Ihan pyytämättä se heräsi henkiin, ihan pyytämättä se repii minua kappaleiksi. Pyytämättä ja kysymättä lupaa. Minkäs teet? Ei muuta voi, kuin ottaa se vastaan ja antaa sen elää. Antaa sen kerätä voimia, antaa sen turruttaa. Antaa sen viedä minut taas valosta pimeään. Ainoa ero edelliseen on, etten enää pelkää pimeää. Ei siellä ole mitään pelättävää, siellähän olet vain sinä. Ja minähän rakastan sinua.

Ei sellaista tavallista, kaunista, luonnollista pimeää, tämä on valottomuutta. Täällä minne olen joutunut, ei ole koskaan valoa ollutkaan. Mustaa, hukuttavaa, tappavaa. Mutta en pelkää, en suostu pelkäämään. Olen pimeässä niin kauan kun on tarvis. Uskon ja tiedän, että loputtomiin se ei kestä. Ei mikään kestä loputtomiin ruokkimatta, ei edes rakkaus. Ja meidän rakkaudellemme ei ravintoa riitä, sinä veit kaiken pois.

Minne ikinä menenkin, sinä tunnut seuraavan. Lonkerosi ylettyvät joka puolelle, olet kaikkialla, etkä missään. Olet aina kanssani, mutta emme ole koskaan yhdessä. Ei ole meitä, vaan on sinä ja sitten minä sinun varjossasi. En ole rinnallasi, en koskaan edelläsi, vaan aina takanasi, siellä pimeässä. Sinun pitkät askeleesi jättäisivät minut jälkeeni, mutta syystä tai toisesta pysähdyt odottamaan aina juuri sen verran, etten pääse varjostasi. Tahallasiko?
Tuskin.
Sinä luulet, että katosin jo kauan aikaa sitten, mutta olen yhä täällä.

Sinulla ei ole aavistustakaan siitä helvetistä, minkä minä kävin läpi. Ja minä en tiedä sinun helvetistäsi, tokkopa sitä on ollutkaan. Mutta niinhän sinäkin saatat ajatella minusta. Että olen onnellinen täällä ilman sinua.

Mitä jos sinäkin olet pimeässä, emme vain näe toisiamme.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Jää


Sä oot mulle tärkee
mutta.

Mä en sittenkään taida pystyä tähän.

Jos sä et anna mulle syytä jäädä, niin muutaman viikon päästä mä olen jo muualla. Ja jonkun muun sylissä.

torstai 14. huhtikuuta 2011


Herra Ylppö & Ihmiset - Sata vuotta

Hei, hei, hei
Laiva lähtee, minä jään
Hei, hei, hei
Voinko kuolla ikävään?
Sulla on oma elämä siellä,
jossa minä olisin vain tiellä
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Hei, hei, hei
Hurmuri on aina imagonsa vanki
Ei, en oo
Vaikka väitetäänkin, en ole pelkkä kanki
Me nähdään niin harvoin,
ei pilata hetkeämme puhumalla
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Älä sano, että olet
ihastunut minuun, saatat tarkoittaa sitä
Älä sano, että olet
ihastunut minuun, saatat tarkoittaa sitä

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Montako elämää meil' on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan

Montako elämää meil' on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Hei mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään.

http://www.youtube.com/watch?v=O3Md-83DKgQ

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kauan sitten


Ihminen, jonka pitäisi rakastaa mua, olin millainen tahansa ja tein mitä tahansa, ei rakastanut mua. Tai rakasti, mutta sitten se lakkasi. Ilman mitään syytä. Mun isäni ei rakastanut mua enää sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta.

Mä olin pienenä isin tyttö. Isä oli upea, mun mielestäni maailman ihmeellisin ihminen. Ei ollut mitään turvallisempaa kuin isän syli. Sillä oli mun mielestä maailman isoimmat lihakset ja se oli niin voimakas, ettei kukaan voisi mua satuttaa, kun se oli lähellä. Ja mulle se ei suuttunut koskaan. Se nosti mut hartioilleen ja kuljetti mua minne vaan. Mä luulin, että se omistaa koko maailman, niin ihmeellinen isä se on. Se matkusteli pitkin ja poikin maailmaa ja toi mulle Norjasta timantteja. Prinsessalleen, niin se sanoi. Ja sain toisinaan istua sen sylissä, kun ajettiin parkkipaikalla ja se antoi mun kääntää rattia. Se sano, että kun täytän 18, me mennään yhdessä Pariisiin.

Ei menty.

Se valitsi sellaisen vaaleatukkaisen pienen naisen sen sijaan, että olisi ollut mun ja äidin ja mun veljien kanssa. Tai veljillä oli jo oma elämä, mut ja äidin se jätti. Sillä naisella oli joku naurettava nimi ja paljon huulipunaa ja korkeat korot. Ja se sanoi opettavansa mutkin meikkaamaan. Mutta en mä halunnu meikata, halusin mun perheen takaisin. Isä sanoi, että etkö edes voisi yrittää ymmärtää. En sitten voinut ja niin se lakkasi rakastamasta mua ja rakasti senkin edestä sitä naista. Ja muitakin naisia. Kaikkia muita naisia paitsi niitä, jotka oli sen perhettä. Äiti oli murtunut ja mä olin tyhjä. En tuntenut enää oikeastaan mitään, paitsi tyhjää. Kaikki oli loppunut. Ihan kaikki.

En muista ikävöineeni isää silloin. En muista kyllä paljon muutakaan. Musta tuntuu, että siihen aikaan satoi aina ja olin aina yksin. Sade saa mut edelleen yksinäiseksi. Kaipasin niitä lauantaiaamuja perheen kanssa. Isä oli lauantaisin aina hyvällä tuulella, se kuunteli Olavi Virtaa ja keitti puuroa. Mun ja äidin lauantaitkin olivat surullisia. Me oltiin surullisia koko ajan.

Musta tuli miellyttämisen haluinen, epävarma, epäluuloinen ja tarvitseva. Mulle rakkaus on yhtä kuin todistelua, miellyttämistä, ehtoja. Rakastat mua jos.

Jos olen laihempi, mukavampi, kauniimpi. Jos teen niin kuin haluat, jos mun hiukset on pidemmät, jos hymyilen enemmän. Jos olen vähemmän minä.

Ja jos olisin ollut täydellinen, mun isä rakastais mua vieläkin.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ehyt


Ehjä minä, ehjä sinä. Ehjä ihminen. Millaista olisikaan olla sellainen?

Jälleen kerran pääsin osallistumaan erittäin antoisaan koulutukseen, jota piti seksuaaliterapeutti. Olin siellä oppimassa, en eheyttämässä itseäni, mutta kuten hänkin totesi, kukaan ei ole kieltänyt ihmistä eheytymästä oman työnsä kautta, vaikkei se olisikaan itsetarkoitus. En ole eheytynyt vielä minnekään suuntaan, mutta ajatteluprosessi käy vilkkaana.

Jos ihminen ei arvosta omaa kehoaan, pyrkii totaaliseen perfektionismiin tai käyttää itseään välineenä saadakseen jotain, on usein jo varhaisissa vuorovaikutussuhteissa jotakin mennyt pahasti pieleen. Tai sitten vasta myöhemmin, kaikesta ei voi syyttää sitä lasista lapsuutta. Seksuaaliterapeutti kuvasi hirvittävän hyvin sitä, miten esimerkiksi hänelle ajatus siitä, että myisi kehoaan on totaalisen vieras ja hirvittävä, koska kehossa asuu hänen sielunsa ja hänen mielensä. Hänen minänsä on hänen kehossaan, joten kehonsa myydessään, hän myisi itsensä kokonaan. Minä taas en ajattele näin. Prostituutio tai mikään muukaan kehoni kauppa ei ole käynyt mielessäni, todellakaan, mutta koen mieleni ja kehoni jossain määrin erillisinä asioina. Kehoni on ollut minulle aina vankila, en minä halunnut olla tällainen. Liian sitä, liian tätä. Liian vähän jotakin toista. Ja minä en osaa arvostaa sitä mitä olen, sitä mitä minulla on. Minun kehoani. En myy itseäni, mutta käytän seksuaalisuuttani saadakseni hyväksyntää. Se on hirvittävän vaikeaa myöntää, edes itselleen, saatika sitten muille. Mutta minä harrastan seksiä saadakseni läheisyyttä ja hyväksyntää. Ja eihän sen pitäisi mennä niin. Ja se on oksettavaa. Tästä kuitenkin syntyy noidankehä. Mitä enemmän toimin niin kuin toimin, sitä enemmän vihaan itseäni ja sitä vähemmän arvostan itseäni.

Toinen äärimmäisen kiinnostava asia, josta terapeutti puhui, oli uhritutuminen. Jotain tapahtuu, jossakin ihmissuhteessa, jotakin, jota et voi hallita, se karkaa käsistä, rikkoo sinut. Ja sen jälkeen huomaat päätyväsi samankaltaisiin suhteisiin ja tilanteisiin uudestaan ja uudestaan. Terapeutin mukaan tämä on ns. uhriutumista. Tämä kaltoinkohdeltu ihmisparka, uhri, hakeutuu uudelleen samankaltaisiin tilanteisiin, koska hän haluaisi kokea hallintaa. Hän haluaisi päästä menneen yli, elämällä sen nyt uudelleen ja toimimalla toisin. Mutta traumat ovat vahvoja ja samat kaavat toistuvat. Tommy Hellsten, joka on parisuhdeterapeutti, on sanonut että ihminen, joka ei ole tiedostanut menneisyyttään, elää siinä. Miten viisasta? Tiedostan tämän menneessä elämisen itsessäni, mutta miten pääsen siitä yli.

Mutta yli olisi päästävä, ennen kuin voi mennä eteenpäin. Pitkästä ketjusta on yksi lenkki rikki ja sen takia kaikki muukin hajoaa palasiin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Song of the day

Ellie Goulding - The Wolves

Someday my pain,
Someday my pain
Will mark you

Harness your blame,
Harness your blame,
And walk through

With the wild wolves around you,
In the morning I'll call you
Send it farther on.

Solace my game
Solace my game
It stars you

Swing wide your crane
Swing wide your crane
And run me through

And the story's all over you
In the morning I'll call you
Can't you find a clue when
Your eyes are all painted Sinatra blue

What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
Don't bother me
What might have been lost
Don't bother me
What might have been lost
What might have been lost

Someday my pain
Someday my pain
Someday my pain
Someday my pain

http://www.youtube.com/watch?v=soaixQGGg-U

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Song of the day

Ellie Goulding - Everytime you go

If I could ask a question
What would it be?
There's just too many,
Like the stars,
You wonder where they start.

But, it starts with a picture,
and it sits in your frame.
And we part with a letter,
and it ends in my name.
And it starts with forever,
and it ends with a touch.
And I know that you're clever,
and I don't ask for much.

Maybe we forgot all the things we are, when we are together.

Wake me up, wake me.
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
Then it's not so hard, every time you go.

You said I'm arresting,
You said I had heat.
I really thought that we'd go further
The second time we meet.
'Cos I'm tired of trying to keep you.
All I want to do is sleep.
Then perhaps, when I'm sleeping,
You'll get back on your feet.

Maybe we forgot, all the things we learned,
when we are together.

Wake me up, wake me
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
When I'm at my weakest,
It's not so hard, every time you go.

Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot.

Wake me up, wake me
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
Then it's not so hard, every time you go.

http://www.youtube.com/watch?v=YEf7FJId6TA&feature=related

Epävakaa

Isku.

Tiedätkö mitä tapahtuu, kun lyöt epävakaata ihmistä? Se koteloituu. Se käyttää defenssejä, koska se ei osaa tehdä mitään muutakaan. Se ei osaa käsitellä niitä tunteita, mitkä pettymyksestä ja loukatuksi tulemisesta seuraa. Se hyökkää suojatakseen itseään. Hyökkää ja sitten koteloituu. Ja enää ei ole tietä takaisin sinne, missä olitte ennen sitä iskua. Nyt sä olet ulkopuolella ja se epävakaa hymyilee, mutta silmät katsovat jonnekin sun ohi. Ei se päästä sua enää sisään.

Helposti.

Älä tee lupauksia, joita et voi pitää. Se epävakaa on ulospäin pessimisti, mutta se rakastaa rakkautta ja huomiota. Kun se kirkkain silmin väittää, ettei siihen satu, eikä se välitä, sen sisällä kuohuu. Se osaa vihata sua enemmän kuin kukaan, mutta niin se osaa rakastaakin. Se rakastaa sillä tavalla, että sä tunnet sen jokaisessa solussasi. Se rakastaa ihan kaikkea sussa ja se näyttää sen. Näyttää, jos pääset sisään. Ja sitten sä koet jotain, joka muuttaa kaiken. Sen elämää suuremman rakkauden.

Mutta.

Elämä epävakaan kanssa ei ole helppoa. Et sä voi tapella ihmisen kanssa, joka palvoo sanoja ja rakentaa niistä jotain suurempaa. Se etsii merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole ja sä et edes tiedä kaikkia niitä tapoja, joilla loukkasit. Loukkasit, vaikket tarkoittanut. Katseet loukkaa, sanat loukkaa.

Ja se loukkaa, että sä et ole täällä kun mä tarvitsen sua.

Tää hymy on pelkkä kuori. Mutta ethän sinä tiedä.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Blocks

Mussa on joku blokki. Se ei aukea millään, ei kellään.
Kellään ei oo muhun avaimia.

Mä oon lukossa, enkä osaa enää tuntea onnea.

Tunnen vaan mustia tunteita. Silloinkin, kun hän on siinä ja tunnen aavistuksen onnesta, tunnen myös menetyksen ja se tunne on suurempi. Se vie onnelta ilman, se vie multa ilman. Hänhän lähtee pian, ei hänkään jää. Miksi jäisi? Täällä on niin mustaa, hänkin tuntee sen.

Kyyneleet tavoittavat silmäni jo kauan ennen kuin hän on mennyt minnekään. Hänen kätensä on yhä minun kädessäni, mutta ajatuksissani olen jo yksin.
Ollut kokoajan.

En pysty onneen.
Minussa on blokki.
Ja lukko.

Ja lukkoon pitäisi valaa uusi avain.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Song of the day


Ellie Goulding - The Cave (soryyyy taas Ellie Goulding cover, vaikka alkuperäinenkin olis hieno. Eli originally by Mumford and Sons)

It's empty in the valley of your heart
The sun, it rises slowly as you walk
Away from all the fears
And all the faults you've left behind

The harvest left no food for you to eat
You cannibal, you meat-eater, you see
But I have seen the same
I know the shame in your defeat

But I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

Cause I have other things to fill my time
You take what is yours and I'll take mine
Now let me at the truth
Which will refresh my broken mind

So tie me to a post and block my ears
I can see widows and orphans through my tears
I know my call despite my faults
And despite my growing fears

But I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

So come out of your cave walking on your hands
And see the world hanging upside down
You can understand dependence
When you know the maker's hand

So make your siren's call
And sing all you want
I will not hear what you have to say

Cause I need freedom now
And I need to know how
To live my life as it's meant to be

And I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

http://www.youtube.com/watch?v=a8UDhYWXBIY&feature=related

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Song of the day

Ellie Goulding - Your song

It's a little bit funny
this feeling inside
I'm not one of those who can easily hide
I don't have much money
but boy if i did
I'd buy a big house where
we both could live

So excuse me forgetting
but these things I do
See I've forgotten if
they're green or they're blue
Anyway the thing is
what I really mean
yours are the sweetest eyes I've ever seen

And you can tell everybody,
this is your song
It may be quite simple but
now that is done
I hope you don't mind, I hope you don't mind
that I put down in words
how wonderful life is now you're in the world

If I was a sculptor
but then again no
Or girl who makes potions in a traveling show
I know it's not much but
it's the best I can do
My gift is my song and
this one's for you

And you can tell everybody
this is your song
It may be quite simple but
now that is done
I hope you dont mind, I hope you dont mind
that I put down in words
How wonderful life is
Now you're in the world.

http://www.youtube.com/watch?v=p44rePezRf4&feature=autoplay&list=QL&index=2&playnext=2

Menolippu


Takaisin sinne mistä kaikki alkoi, mulla on lentolippu alkuun. Takaisin lähtöruutuun, takaisin sun maahan ja sun kaupunkiin. Sun baariin, mutta ei sun syliisi. Kahden kuukauden kuluttua yritän muuttaa sen mitä tapahtui vuosi sitten. En voi ehkä palata ajassa takaisin, mutta voin nyt toimia niin, että se ei ala uudelleen, vaan loppuu. Voin tehdä alusta lopun.

Mulla on visio ja toivon, että nyt olen tarpeeksi vahva pitääkseni siitä kiinni. Se menee näin:

Mä en tarvitse sua enää, mä osaan olla onnellinen ilman sua. Pystyn nauramaan ja tanssimaan, pystyn kävelemään siitä baarista ulos ilman sua, pystyn hakemaan sulta juotavaa ja sanomaan kiitos ja kääntymään pois. Ei enää koiranpennun silmiä ja anelua sua rakastamaan mua. En mä halua sun rakastavan mua enää, ja mä en aio rakastaa sua enää. Pystyn kysymään sulta kuulumiset ja sanomaan, että kiva kuulla sun olevan okei. Kerron mullakin olevan kaiken hyvin ja sitten käännyn pois. Ja sä katsot kun mä meen ja mietit että vau, sehän on vahva. Nyt se on sellainen tyttö, jota olisit voinut rakastaa, mutta enää sun ei tarvii. Mä en tarvii sun rakkauttas enää, kun osaan rakastaa itseäni.

Ja sen matkan jälkeen kaikki on taas hyvin. Mä muistan sut, mutta en enää kaipaa.

Mulla on lentolippu takaisin alkuun ja teen meille siellä lopun.
Mä en pysty mihinkään ilman sua. Musta ei ole mihinkään.

Mä yritin päästä yli, ihan tosissani. Mutta ei siitä tule mitään.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Alusta loppuun

Mitä minun pitäisi nyt kirjoittaa? Mitä hän haluaisi minun kirjoittavan viime yöstä? Jotain mieltä ylentävän kaunista ja suloista, sellaista kuin suurissa rakkausromaaneissa. Tämä olisi meidän alkumme ja sitä seuraisi monta samankaltaista tarinaa. Tarinoita meistä, meidän öistämme, meidän päivistämme. Meidän rakkaudestamme. Ja olisihan se ihanaa, mutta.

Mitä jos minusta tuntuukin siltä, ettei tämä ole alku ollenkaan? Ehkä tämä onkin meidän loppumme. Me saimme tämän yön, joka oli kaunis mutta surulla maalattu. Kannattaako siitä edes kertoa, jos se kerran onkin jo ohitse. En tiedä haluanko muistella asioita, joista en ottanut selvää edes silloin, kun ne tapahtuivat. Sinun silmäsi olivat ihan minussa kiinni, mutta en nähnyt niissä mitään tunnetta. Ehkei sitä ollut.

Mutta huulesi tuntuivat. Meillä on tapana suudella välillä tyhjää, toistemme ohi, ikään kuin se rakentaisi suudelmasta jotakin elämää suurempaa, jumalallista. Ihan kuin valmistelisimme sitä hetkeä, kun huulet oikeasti koskevat. Se on upeaa, se on meidän jutuistamme ehkä upein ja se todella tekee suudelmista jotain enemmän. Loppujen lopuksi ne ovat vain suudelmia, mutta ne tuntuvat pysäyttävän ajan. Rakastan suudelmia, sinun kanssasi.

Rakastan myös tapaasi välittää. Sinä välität ihan oikeasti ja ihan todella paljon. Sinun silmäsi ovat huolta täynnä, jos epäilet etten ole kunnossa. Se tuntuu hyvältä ja pelottavata. Se on hirveän pelottavaa, että välität ja toisaalta otan siitä kaiken irti. Jos jotain osaan, niin sen miten huomiota lypsetään. Rakastan saada sinulta huomiota ja annat sitä pyytämättäkin.

Mutta en taida rakastaa sinua. En nyt, enkä ehkä koskaan.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Pelko.

Minut on rikottu. Se kaikki mitä olin, on nyt rikki. Miksi ihmeessä antaisin kenellekään enään koskaan mahdollisuuden tehdä se uudelleen?

En.
Pysty.
Rakkauteen.
Enää.
Sinun.
Takiasi.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Song of the day


Ellie Goulding - Starry Eyed

Oh, oh, starry eyed
Hit, hit, hit, hit, hit me with lightning

Handle bars, and then I let go, let go for anyone
Take me in, and throw out my heart and get a new one

Next thing we're touching
You look at me, it's like you hit me with lightning

Oh, everybody's starry-eyed
And everybody goes
Oh, everybody's starry-eyed
And my body goes

So we burst into colors, colors and carousels,
Fall head first like paper planes in playground games

Next thing we're touching
You look at me, it's like you hit me with lightning

Oh, everybody's starry-eyed
And everybody goes
Oh, everybody's starry-eyed
And my body goes

Next thing we're touching
Hit me with lightning

http://www.youtube.com/watch?v=-GWNctGmtc8&feature=player_embedded

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Song of the day

Snow Patrol - Run

I'll sing it one last time for you
Then we really have to go
You've been the only thing that's right
In all I've done

And I can barely look at you
But every single time I do
I know we'll make it anywhere
Away from here

Light up, light up
As if you have a choice
Even if you cannot hear my voice
I'll be right beside you dear

Louder, louder
And we'll run for our lives
I can hardly speak I understand
Why you can't raise your voice to say

To think I might not see those eyes
Makes it so hard not to cry
And as we say our long goodbye
I nearly do

Light up, light up
As if you have a choice
Even if you cannot hear my voice
I'll be right beside you dear

Slower, slower
We don't have time for that
All I want is to find an easier way
To get our of our little heads

Have heart my dear
We're bound to be afraid
Even if it's just for a few days
Making up for all this mess

http://www.youtube.com/watch?v=AOBs8dU4Pb8

torstai 24. maaliskuuta 2011

Song of the day

Don Johnson Big Band - Running man

See those eyes, he's in the zone
A machine made of muscle and bone
But he rocks with a rhythm and a flame in his soul
And it's warm when he's all alone
He's the living definition of flow
Cruisin' in complete control
And he's got a pair of feet that glow with
Supreme performance, in a league of his own
For to run is a freedom that grows
Every time he takes off and explodes
More honest than any he know
And if anything goes, the champ's gotta pose
The lion in the golden shoes
Roaring and blowing a fuse
Cause he can't be controlled and he can't be contained
Now pound that chest, you're the best
There's few that can test you, don't rest
Move further out, not a moment to lose

You're running on ice
You're running on fire
Running man
Now run like the wind
And make those suckas retire
You're running on ice
You're running on fire
Running man
Don't you know it's a sin
You're like a rocket messiah
Running man

You got me feeling like a child
With my arms in the air gone wild
And the moment you smiled, like a bonus supply
Of power that hit me with a four letter cry
Now it's on, with the clench of that fist
Pensively kiss your fingers with a twist
Got a war to commence with a blitz
The applause, the attention, and bliss
For to run is divine and we long
To be light, to be fast, to be strong
Those legs ain't legs, they're wings or wheels
And it feels like I'm flying along
Stay defiant in the face of the odds
And aspire for greatness across
Every land, every track, every country
And never look back when you're hungry at heart
When you run you depart, it's upon you to start
Running and stunning in every regard

You're running on ice
You're running on fire
Running man
Now run like the wind
And make those suckas retire
You're running on ice
You're running on fire
Running man
Don't you know it's a sin
You're like a rocket messiah
Running man

http://www.youtube.com/watch?v=CTWjT8D1T_s

Beats.


You make my heart skip a beat.

Ensimmäisen kerran mun sydän jätti lyönnin väliin sillon kun näin sut. Se oli kuin pieni sähköisku. Pumpumpum - ja sitten hiljasta. Mun sydän oli hetken ihan hiljaa, ikään kuin valmistautuakseen lyömään kovemmin kuin koskaan ennen. Ikään kuin levätäkseen hetken ennen kuin se joutuisi käymään läpi jotain, joka tulee repimään sen palasiin. Hiljaisuus, ennen sitä suurinta myrskyä.

I lost the rhythm of my heart.

Sitten kun sä et enää ollut siinä auttamassa mun sydäntä lyömään vahvasti ja lujaa, kadotin rytmin kokonaan. Se pamppaili välillä niin hiljaa, etten ollut varma löikö se ollenkaan. En kuullut, tai tuntenut, sen enää lyövän. Se oli voimaton, ihan kuin siitä olisi imetty kaikki ilo. Iltaisin se saattoi hakata hätääntyneesti, kaoottisesti. Ihan kuin lapsi, joka on eksynyt. Vailla mitään logiikkaa tai järkeä se pamppaili ensin kovaa ja sitten hiljaa, sitten lujaa ja sitten hennosti, mutta tiheästi. Se yritti etsiä sinua takaisin, löytämättä kuitenkaan koskaan.

And I brought it back to life. All by myself.

En pyytänyt ketään muuta avuksi, tein sen itse. Opetin itse sydämeni lyömään vahvasti yksinkin. Annoin sille syitä jaksaa, opetin sille uuden paremman rytmin. Minunlaiseni rytmin. Ja nyt se lyö rytmikkäästi ihan ilman sinua.

Mut sulla on edelleen se kyky. Mun unissani laitat edelleen kaiken ihan sekaisin.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Song of the day

White Lies - To lose my life

He said to lose my life or lose my love
That's the nightmare I've been running from
So let me hold you in my arms a while
I was always careless as a child

And there's a part of me that still believes
My soul will soar above the trees
But a desperate fear floats through my blood
That a dead love is buried beneath the mud

Let's grow old together, and die at the same time
Let's grow old together, and die at the same time

I said I've got no time, I have to go
And I was more right than I will ever know
He said my heart is faded, well mine's regret
And left him crying next to the chapel steps

Let's grow old together, and die at the same time
Let's grow old together, and die at the same time
He said, let's grow old together, and die at the same time

http://www.youtube.com/watch?v=GGEjz12YLiM

Sinistä


Mitä jos sen sijaan, että odottaisin joka päivä lakkaavani rakastamasta sua, rakastaisinkin vaan? Antaisin itseni rakastaa. Heräisin rakastaen sua, eläisin päiväni rakastaen sua ja menisin nukkumaan rakastaen sua. Rakastaisin. Rakastaisin niin paljon kun voisin. En odottais koska se loppuu vaan rakastaisin siihen asti kunnes se loppuu, meni siihen sitten vuosi tai kaks. Minkä takia se on niin väärin? Minkä takia kaikki yrittää aina unohtaa? Sä olit tärkee - olet, ja mä rakastan sua.

Ikävä. Se on surullista, mutta omalla tavallaan myös kaunista. Semmosta vaaleensinistä, kauttaaltaan sininen hetki. Joskus ikävöin sua ja itken, mutta harvemmin. Sitäkin useammin hymähtelen niille meidän muistoille. Mulla on ikävä sua ja meidän kauniita hetkiä. Hyvällä tavalla. Ja huonollakin. Mutta aika alkaa kullata muistot. Niitä kauniita alkaa olla enemmän.

Rakastan sitä muistoa sinusta ja minusta Dublinissa. Me kaksi raitiovaunussa kädet toisiinsa lukittuneina sun selän takana. Sitä kuinka sanoit minua omaksesi, sitä rakastin. Sitä kuinka leikit nukkuvaa ja pelästytit minut sätkähtämällä yhtäkkiä hereille. Sitä kun katselimme huoneesi ikkunasta naista, joka silitti vaatteitaan joka yö kello kolme. Ja me nauroimme, miten kummallista.

Ikävöin sitä miten huolehdit musta. Olit huolissas. Kuiskit mulle hiljaa joko mulla olis nälkä, joko söisin jotain. Miten oon niin kylmä, miten mulla onkin niin kylmä. Teit mulle paahtoleipää ja varmistit että nielin joka palan ja sitten suutelit suutani sinetiksi. Ikävöin sitä, miten näit kaiken sen mitä olin ilman että kerroin. En aina jaksa kertoa. Sä näit.

Mä rakastan sua.
Tänään.
Ja huomenna.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Song of the day

Scandinavian Music Group - Näin minä vihellän matkallani

Ei tunnu missään
Olen matkalla taas
Olen matkalla sinne
Olen matkalla takaisin sinne
Minne kerran toivotit minut

Kun minulta viedään kaikki
Autan kantamaan
Kevyesti nousee askel
Autan kantamaan
Ja kun lopulta kaadun
Teen sen näyttävästi

Näin minä vihellän matkallani
Näin minä vihellän matkallani
Jos sen on oltava niin
Olkoon sitten niin

Lusikka kauniseen käteen
Takaisin satulaan
Vannon kiven ja kannon kautta
Vannon kiven ja kannon kautta
Teen kaiken uudestaan

Nuuhkin tuomet
Taivutan kaulaa
Edessäsi nauran
Kevyesti nousee askel
Piirrän talon
Heilutan helmaa
Teen kaiken uudestaan

Ja kun minulta viedään kaikki
Autan kantamaan
Ja kun lopulta kaadun
Teen sen näyttävästi

Minä vihellän matkallani
Näin minä vihellän matkallani
Jos sen on oltava niin
Olkoon sitten niin

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ilontalo


Ystävä. Ja hänen pieni perheensä ja se uusi puhdas perheenjäsen, 8 viikkoa vanha pinkki lapsi. Kun heidän kotinsa oven avaa, lentää melkein selälleen. Se rakkauden määrä on valtava. Se kaataa minut, tottumattoman.

Se rakkaus ei kuitenkaan hukuta, vaan siihen voi kääriytyä. Se on kuin valtava villainen huopa. Ei uusi vaan sellainen vähän nuhjaantunut. Siitä näkee, että se on jo käynyt jotakin läpi ja kestänyt sen. Turvallinen ja lämmin. Se kestää läpi sellaisien asioiden, jotka repivät uudet ja kokemattomat huovat kappaleiksi.

Todella lämmintä, en palellut yhtään. Enkä ollut yksinäinen. Joskus isossakin joukossa voi olla älyttömän yksin, mutta noiden kahden ja yhden heidän luomansa ihmisen kanssa oli hyvä. Sai riisua naamionsa ja olla vaan juuri se joka olen ja he eivät välitä. Tai välittävät he niistä oikeista asioista.

Ei mikään maailman turvallisin kerrostalo, tai hienoinkaan. Ei sen paksummat seinät tai vahvemmat perustukset kuin missään muuallakaan, mutta minusta tuntui että niin kauan kun olen siellä, ei mikään voi minuun osua. Se ilo tarttui. Onni tarttui. Rakkauskin. Ei minulla ole sitä mitä heillä on, mutta minulla on heidät.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Happy St. Paddy's day!


Irlantilaisilla on tänään juhla ja minun irlantilaiselleni, ja niille kaikille muille tärkeille siellä, toivon upeaa päivää. Kunpa olisin kanssanne.

My wild Irish rose
The sweetest flower that grows
You may search everywhere
But none can compare to my wild Irish rose
My wild Irish rose
The sweetest flower that grows
Someday for my sake she may let me take
A bloom from my wild Irish rose


Leprechauns, castles, good luck and laughter
Lullabies, dreams, and love ever after.
Poems and songs with pipes and drums
A thousand welcomes when anyone comes.
That's the Irish for you!



If you're enough lucky to be irish, you're lucky enough!

There are only two kinds of people in the world. The ones that are irish and the ones that wish they were!


Where ever you are M I hope you're happy, my beautiful irish charm.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Song of the day

Hallelujah - Jeff Buckley

Well I heard there was a secret chord
That David played, and it pleased the Lord
But you don't really care for music, do ya?
Well it goes like this
The fourth, the fifth
The minor fall and the major lift
The baffled king composing Hallelujah
Hallelujah

Well Your faith was strong but you needed proof
You saw her bathing on the roof
Her beauty and the moonlight overthrew you
she tied you to her kitchen chair
And she broke your throne and she cut your hair
And from your lips she drew the Hallelujah
Hallelujah

Well baby I've been here before
I've seen this room and I've walked this floor
I used to live alone before I knew ya
I've seen your flag on the marble arch
Love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah


Well there was a time when you let me know
What's really going on below
But now you never show that to me do you?
And remember when I moved in you?
And the holy dove was moving too
And every breath we drew was Hallelujah
Hallelujah


Well maybe there's a God above
But all I've ever learned from love
Was how to shoot somebody who'd out drew ya
And it's not a cry that you hear at night
It's not somebody who's seen in the light
It's a cold and it's a broken Hallelujah
Hallelujah

http://www.youtube.com/watch?v=y8AWFf7EAc4

Hyvin


Asiat on hyvin ja haluisin sun tietävän.

Täällä missä oon paistaa aurinko ja taivas on kaunis.
Illalla se punertaa, kun aurinko laskee puiden taa, on kaunista ja mun on hyvä olla.
Kerrankin ihan hyvä ilman sua.

Mun päivät on tavallisia, mutta ihan onnellisia.
Mulla on ystäviä, ihmisiä, jotka halaa mua kun me tavataan.
Mut tunnetaan täällä ja oon turvassa.
Ja mun ovessa lukee mun nimi ja siihen oveen saa ystävät koputtaa koska vaan.
Se on niidenkin koti.

Täällä missä oon, on kaunista.
Puut on korkeita ja järvet jatkuu loputtomiin.
Maassa on lunta. Päivisin se sulaa, iltaisin se kimmeltää pakkasessa.
Tää on mun koti.

Mun yöt ei oo pelottavia. Pimeitä, mutta lämpimiä.
Mun sydän ei oo enää jääkylmä, se sykkii ja pumppaa mun raajoihin lämpöä.
Mun veressä on muutakin kun surua, se on taas punaista.
Mun päivät on taas punaisempia kuin ennen.

Mulla on kaikki hyvin. Tiedäthän sinä sen?

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Song of the day

Sunnuntaina sataa aina - Jenni Vartiainen (Tapio Rautavaara tribute)

Tuuli kiihtyi, pilvet pettyi, sadepäivä sai
Vähän toivoi, paljon pettyi, ihmislapsi kai
Yksi päivä seitsemästä, aurinkoista toivoin tästä
Sunnuntaina sataa aina, pian on sunnuntai

On niin märkä nurmennukka, niljainen on tie
Kumarassa seisoo kukka, linnut missä lie
Tuolla itkee rannanraita, surullista sunnuntaita
Sunnuntaina sataa aina, sade kaiken vie

Jospa oiskin ollut pouta, en näin yksin ois
Oisin erään voinut noutaa retkelle ja pois
Tässä istun kanssa lehden, miksi niin kuin kiusaa tehden
Sunnuntaina sataa aina, sen tietää vois

Arkipäivä ain' on musta, työtä työtä vain
Valo on vain heijastusta toisten ikkunain
Sunnuntaitkin joita vuotta, pelkkää pettymystä tuottaa
Sunnuntaina sataa aina, koko sunnuntain

Yhden päivän seitsemästä itse viettää saan
Sekin pettää tämän tästä sadekuuroillaan
Eipä taida auringolla meidän almanakkaa olla
Sunnuntaina sataa aina, nyt on sunnuntai

http://www.youtube.com/watch?v=fSfIPowBv4A

A d d i c t i o n


Tunne. Olisinko ehkä onnellisempi, jos en olis tavannut sua. Mua ei olis hemmoteltu tunteella, jollaista en tule saamaan enää koskaan. En tietäisi, että maailmassa voi olla jotain noin suurta. En jatkuvasti jahtaisi jotain, joka on täysin saavuttamattomissa. Tai saavutettavissa vain hetkeksi kerrallaan. Väsyttävää hei!

Riippuvuus. Aihetta käsiteltiin taas kerran töissä ja tyypillistä riippuvuudelle on se, että toleranssi kasvaa. Tarvitsee isompia annoksia kuin aloittaessaan saadakseen saman hyödyn. Check. Mä tarvin jatkuvasti enemmän sua. Riippuvuudessa tulee vaikeus hallita omaa itseään suhteessa siihen, mistä on riippuvainen. Check again. Elämänpiiri kapenee, ajatukset pyörivät kehää. CHECK, CHECK, CHECK. Himo. Tarvitseeko edes sanoa, ehkä voimakkain näistä kaikista. Mikä minä olen tuomitsemaan alkoholisteja, kun en pysty itse vastustamaan sinua? Mä janoan sua, ihan koko ajan.

Addiktio. Sä oot mun heroiini, mun amfetamiini - mun riippuvuus. Sä hallitset tätä peliä, jossa mä vaan seuraan sivusta voimatta itse vaikuttaa. Ainoa ero sulla ja päihteillä on se, että sua ei saa. Mä en voi hakea sua kaupasta tai kadulta. Mä haluan sua, voi hyvä jumala kuinka haluankin, mutta en saa. Ja mulle ei myöskään tarjota vieroitushoitoa. Ei ole pilleriä, joka veisi himoni pois. Ei ole muuta kuin sinä.

Noh, ne kurjat korvikkeet toki. Päivä päivältä ne riittää vähemmän ja pian niitäkään ei saa. Pian he tajuavat mitä minulle merkitsevät.

Nada.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Song of the day

Jonna Tervomaa - Päästä yli

Mikä minusta tuli, yksi vierivä kivi
Ei ainakaan mitä piti
No paskat siitä, mikään ei ikinä riitä
Se on kai joku laki

Olenhan osani saanut minäkin, mut on huumattu unelmilla
Niin kuin sinutkin

Ei liiku paikaltaan vuoret, vaan kun lähdet pois ne jää
Ei siirry mun vuoretkaan, tästä täytyy päästä yli
Päästä yli.

Minkäs teet, kun kipupisteet, ne on aina ne samat
Ne on kiertoradat
Siispä kierrän niitä, iloni revin siitä
Ei yksi elämä kaikkeen riitä

Olen jo osani saanut minäkin, mut on raiskattu rakkaudella
Niin kuin sinutkin.

Ei liiku paikaltaan vuoret, vaan kun lähdet pois ne jää
Ei siirry mun vuoretkaan, tästä täytyy päästä yli
Päästä yli.

http://www.youtube.com/watch?v=A681k3-issw

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Valehtelija, valehtelija


Tunnen syvää häpeää. Yllätän itsenikin sillä, miten sujuvasti valehtelen hänelle. Kerron, kuinka haluan hänet, kuinka hän on tärkeä, kuinka hän on ainoa, jota ajattelen. Ei. Sitä en muuten koskaan sanonut ääneen. Mutta annoin ymmärtää, ja se on mielestäni yhtä väärin. Hän luulee, että meillä on kaunis tulevaisuus kahdestaan. Mutta meitä on tässä tarinassa kolme. Ja teitä ei ole edes esitelty toisillenne. Ehkä pitäisi.

Anna anteeksi, tässä on elämäni rakkaus ja sinä et ole puoliakaan hänestä. Etkä tule koskaan olemaankaan. Ja hän on meidän kanssamme aina.

On hänkin tärkeä, vaikkei hän olekaan niin kuin se toinen. Tai hän on tärkeä ehkä juuri siksi. Hän on aina siinä, kun tarvitsen jonkun pitämään minusta kiinni. Hän välittää. Kun minulla on paha olla, hänen otsansa kurtistuu huolesta. Hän vie minut minne vain, jotta minun olisi hyvä. Ja minä annan hänen. Hän vain ei tiedä, että minun on hyvä vain unissani, siellä missä on se toinenkin. Hän luulee, että se hymy joka on minun kasvoillani kun nukun, on häntä varten. Ja minä annan hänen luulla niin.

Anna anteeksi, ettet koskaan pääse uniini. Olisit edes yhden unen arvoinen. Tosiasiassa enemmänkin.


Ja kyllä minä haluan, että hän jää. Kyllä minulle tulisi ikävä, jos hän olisi poissa. Uskon, että voin oppia rakastamaan häntä. Syyllisyys vain syö minuun reikiä, koska hänen pitäisi tietää. Hänellä olisi oikeus tietää, että kun hän rakastaa minua, minä vasta opettelen pitämään hänestä. Mutta en voi kertoa. Sehän särkisi hänet. Ja kaksi särkynyttä ei sovi samaan tarinaan.

Vannon hänelle, että jään. En minä enään katoa koneeseen ja lennä pois. Lupaan, tietenkin lupaan. Samanaikasesti teen suunnitelmaa, joka vie minut pois täältä.

Anna anteeksi se päivä, jona jätän sinut yksin. Se päivä, jona rikon sinut.

Jos pyytäisin, voisitko antaa anteeksi sen, että olen pelkkää valhetta?

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Sinä vs. Hän

Vertailen koko ajan, sua ja häntä. Sua ei voi korvata, ei millään, ei mikään, ei kukaan. En halua kenelläkään olevan sun piirteitä, jos ne eivät ole juuri niin kuin sinä. Kaikki tai ei mitään.

Hänen silmänsä ovat vihreät ja suuret. Kauniit tavallaan, mutta eivät niin kuin sinun. Ei niihin huku sillä tavalla kuin hukuin suhun. Ne eivät näe suoraan mun lävitseni niin kuin sinun silmäsi näkivät. Ne tuijottavat tyhjästi pintaa ja mä haluan katsoa pois. Kauniit silmät, mutta eivät sinun silmäsi. Riittävätkö ne koskaan?

Hän hymyilee enemmän kuin sinä, mutta useimmiten vähemmän tosissaan. Tai en minä tiedä, mutta ei se tartu niin kuin sinun hymysi. Minuun ei tulvi lämpöä, kun hän hymyilee minulle. Hymyilen takaisin vain, ettei minun tarvitsisi selittää miksen. Hän nauraa, mutta ei niin kuin sinä. Hän on hauska, mutta ei sillä tavalla hölmö kuin sinä. Sinä olit hullu ja hurmaava. Hän ei ole oikeastaan kumpaakaan.

Joskus hän on jäätävä, mutta ei koskaan jäätävä niin kuin sinä. Hänellä ei ole mahdollisuutta satuttaa minua. Joskus hänen lähellään on kylmää, mutta sille kylmyydelle minä voin kääntää selkäni. Sinulle en koskaan voinut, sain aina paleltumavammoja. Yritin aina sulattaa tieni takaisin syliisi. Veit minusta kaiken lämmön.

Hän on komeampi kuin sinä, mutta väärällä tavalla. Hänellä on kivikovia lihaksia ja kauniita linjoja, kauniimpia kuin sinun linjasi. Mutta niin vieraita, tunnen sinun linjasi. Tai tunsin. Hänenkin hiuksiaan voi puristaa, mutta hän ei pidä siitä. Sinä pidit, sinun hiuksiasi sai rutistella. Sinun kauniit hiuksesi. Hänen huulensa eivät sovi minun huuliini niin kuin sinun huulesi, ja hänen kätensä eivät loksahda minun käsieni lomaan niin kuin sinun. Olemme vääränlaisia paloja toisillemme.

Minun ja hänen välillään ei ole samanlaista sähköä, kuin sinulla ja minulla. Sydämeni ei koskaan hypi voltteja hänen vuokseen, pelkästään sinun nimesi saa aikaan sen mitä hänen kosketuksensa. En rauhoitu hänen viereensä nukkumaan, niin kuin rauhotuin aina sinun viereesi. En ole samanlailla turvassa kuin olin sinun kanssasi. Enkä minä välitä onko hän turvassa.

Mutta minuun ei koskaan satu hänen kanssaan niin paljon, kuin sattui sinun kanssasi. Ja siksi hän on täällä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Song of the day


Evanescence - My immortal

I'm so tired of being here, suppressed by all my childish fears
And if you have to leave, I wish that you would just leave
Your presence still lingers here and it won't leave me alone

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

When you cried, I'd wipe away all of your tears
When you'd scream, I'd fight away all of your fears
And I held your hand through all of these years
But you still have all of me

You used to captivate me by your resonating light
Now, I'm bound by the life you left behind
Your face it haunts my once pleasant dreams
Your voice it chased away all the sanity in me

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

When you cried, I'd wipe away all of your tears
When you'd scream, I'd fight away all of your fears
And I held your hand through all of these years
But you still have all of me

I've tried so hard to tell myself that you're gone
But though you're still with me, I've been alone all along


http://www.youtube.com/watch?v=5anLPw0Efmo

Unen maailma


Uni.

Mä oon Irlannissa ja ässä on siinä. Ja ystäväkin. Ystävä on taas enemmän sellainen kuin ennenkin, ei se joka hän on nyt, se ystävä, jota en tunne enkä halua tuntea. Hän istuu ässän sylissä ja nauraa ja hymyilee ja kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Ne kaksi ovat onnellisia. Ässä kiusoittelee minua kuten ennenkin. Repii sukan jalastani ja vetää sen solmuun. Naurattaa. Olen taas kotona, juuri siellä missä minun on aina kuulunutkin olla.

Sitten sinä.

Sä tuut mun luokse ja suutelet. Mun pää sanoo ei, huulet sanoo joo. Syöt mun ylähuulta niin kun aina teet, ja mä vaan annan sun. Upotan sormeni sun hiuksiis ja putoan. Putoan jonnekin pimeään, josta tiedän olevan niin vaikea nousta ylös. Koko sen ajan tiedän, että sä revit kohta taas itses irti. Sä teet tän mulle ajattelematta sen pidemmälle, ajattelematta, että mä haluaisin sun jäävän iäksi. Sä luulet, että mullekin riittää pelkkä hetki. Ei riitä. Mä haluan sut ikiajoiksi.

En tunnista sitä kaupunkia missä ollaan, mut Irlannissa se on. On hirveän pimeää ja kosteaa, pelottavaa. Me ylitetään joki ja kun katson sillalta alas, vesi on täynnä ruumiita. Ne katoavat virtaan ja katson pois. Epätodellista. Kävelen sun vierellä ja takerrun käteesi. Odotan sinun riuhtaisevan itsesi irti, mutta et tee niin. Et vielä. Tiedän koko ajan sen hetken koittavan pian.

Me mennään baariin, sä meet töihin, me mennään tanssimaan. Hymyilet minulle välillä tiskin takaa ja koko ajan odotan, koska katseesi kylmenee. Milloin luot minuun taas sen katseen, joka on täynnä halveksuntaa? Olen nähnyt sen niin usein ennenkin ja valmistaudun siihen tukehduttavaan tunteeseen. Mutta sitä ei tule. Ei katsetta, eikä tunnetta.

Illan päätteeksi päädyn syliisi ja siinä on hyvä. Olen hirvittävän onnellinen. Olen turvassa. Sitä onnea varjostaa vain tieto siitä, että tämä kaikki loppuu taas, ennemmin tai myöhemmin. Tiedän, ettei sinuun voi luottaa. Tiedän sinun jättävän minut yksin juuri silloin kun tarvitsen sinua eniten.

Mutta et ehdi, koska minä herään.

Ja vielä monta tuntia heräämisen jälkeen minun oloni on kuin hakatulla. Älä tule uniini, en halua sinua enää.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Laatikollinen vihaa.


Päivä, jona vihaan sinua.

Tyhjää, pettävää, surullista. Sellaista oli tänään, sinun takiasi. Syytän sinua, koska voin. Vihaan sinua kaikin voimin ja toivon, että tiedät sen. Toivon, että juuri nyt ajattelet minua ja kuiskaat anteeksipyynnön, joka ei koskaan tavoita korviani. Toivon, mutta epäilen. Epäilen, oletko koskaan pyytänyt mitään keneltäkään anteeksi.

Vihaan sinua, koska olet anteeksipyytämätön.

Kauniita hetkiä, joita rakastaisin ilman sinua. Nyt en kestä katsoa, ne ovat puukkoja. Auringonpaiste ja kimalteleva lumi. Auringon punainen hehku sen laskiessa. Sattuu, koska en voi jakaa tätä kanssasi. Sinä sanoisit sen olevan kaunista, jos näkisit, mutta et näe. Vihaan sinua, koska olet näkemätön.

VIHAAN SINUA. Pilasit elämäni.

Koska koko loppuelämäni joudun elämään tietäen sen, että aina on jotain parempaa. Aina sinä olet jossain. Kukaan ei ole sinun rinnallasi mitään.
Minä en ole mitään ilman sinua.
Vihaan sinua, koska teit minusta mitättömän.

Vihaan itseäni, koska annoin sinun.

torstai 24. helmikuuta 2011

Song of the day


Mumford and sons - White Blank Page

Can you lie next to her and give her your heart, your heart?
As well as your body, and can you lie next to her and confess your love, your love?
As well as your folly and can you kneel before the king and say ‘I’m clean’, ‘I’m Clean’?

But tell me now where was my fault, in loving you with my whole heart?
Oh tell me now where was my fault, in loving you with my whole heart?

Her white blank page and a swelling rage, rage.
You did not think when you sent me to the brink, the brink
You desired my attention but denied my affections, my affections

But tell me now where was my fault, in loving you with my whole heart
Oh tell me now where was my fault, in loving you with my whole heart

Lead my to the truth and I will follow you with my whole life
Lead my to the truth and I will follow you with my whole life

http://www.youtube.com/watch?v=sbaL2bnQcSo

maanantai 21. helmikuuta 2011

Paremmat silmät


Viimeisen vuoden aikana minulle kasvoi uudet silmät, monella tapaa paremmat silmät. Ne ovat edellisiä vähemmän siniset, enemmän ruskeat. Niitä ei huijata niin helposti ja ne eivät näe niin paljon puhdasta hyvää. Ne tutkailevat maailmaa uteliaasti, mutta kriittisesti. Ne yrittävät nähdä syvemmälle kuin ne vanhat silmät. Ja niillä on suuri jano nähdä enemmän. Vanhat silmät näkivät vain sen minkä halusivat, nämä näkevät kaiken. Hänetkin.

Uudet silmät eivät käännä heti katsettaan maahan, ne tuijottavat ylpeästi suoraan eteenpäin, tuli sieltä eteen mitä tahansa. Niissäkin välähtää pelko, useinkin, mutta se ei koskaan saa niitä sulkeutumaan. Pelätessäänkin ne kohtaavat sen mitä kohdattava on. Nämäkin silmät itkevät, mutta eivät jatkuvasti, eivät turhaan. Ne antavat kyyneleitä oikeille suruille, tärkeille ihmisille. Hänellekin.

Päivinä, kuten tämäkin, tahtoisin ne vanhat silmät takaisin. Tahtoisin takaisin aikaan, jossa uskoin tosirakkauteen, jossa näin sitä. Tahtoisin takaisin maailmaan, jossa kohtasin pyyteettömiä ihmisiä, epäitsekkäitä ja kauniita. Vanhoilla silmillä maailmassa oli vähemmän säröjä. Vanhassa maailmassa hän näytti rakastavan minua.

Uusilla silmillä näen tarkemmin.

Kristallin kirkkaasti näen kuinka en merkitse hänelle mitään.

torstai 17. helmikuuta 2011

Pilalla


Sinä pilasit minulta loppuelämän. No ehket sentään, minulla on tapana liioitella. Pilasit minulta ainakin 8 kuukautta. Varmaan enemmänkin, koska en vieläkään ole päässyt yli, eikä loppua näy. En pääse millään yli. Pilaat minulta päivän toisensa jälkeen, enkä voi estää sitä. En voi estää sinua, vaikka olet niin kovin kaukana. Jokainen tunti, jonka olet minulta vienyt, on ollut liikaa. Anna ne takaisin, jooko?

Pilasit minulta Irlannin ja Dublinin. Ja Killarneyn. Sen murteen. Minun vatsaani sattuu joka kerta kun ajattelenkin että palaisin. Ja siltikin palaan, sitten joskus. Ihan piruuttani. Ja todistaakseni että pystyn. Pystyn rakastamaan Irlantia senkin jälkeen, kun en enää rakasta sinua.

Juuri nyt olet Dublinissa, tiedän sen. Olet siellä ehkä ensimmäistä kertaa se jälkeen, kun me olimme siellä yhdessä? En tiedä. Ehkä olet käynyt siellä jo monesti. Mutta toivon, että kun istut junassa ässän kanssa, minä käyn mielessäsi. Meidän yhteinen junamatkamme käy mielessäsi, minä käyn mielessäsi. Edes sekunnin. Sinä olet vienyt minulta kuukausia, minä saan viedä sinulta edes yhden sekunnin. Ja toivon, että se on elämäsi surullisin sekunti. Istut siinä ja tuijotat ikkunasta ulos sateeseen ja mietit, että voi kunpa olisin luonasi. Sitten sinun olisi lämmin.

Jos olisin luonasi, minunkin olisi vihdoinkin lämmin. Olen ollut jäässä siitä asti kun me erosimme.
Mutta en.
En ole kanssasi enää koskaan.

Ja koska en saa sinua pois mielestäni täällä, lähden vieläkin kauemmaksi unohtaakseni.
Australia, enough said.
Bye babe, I just hope that you're okay. But I hope it from a distance now.

lauantai 5. helmikuuta 2011

No place like home


Jos meillä olisi yhteinen koti, se olisi maailman lämpöisin. Se olisi harmaasta luonnonkivestä, epäsymmetrinen ja elävä, niinkuin sinäkin. Karhea pinnaltaan, mutta silti niin kaunis. Ovi sinne olisi aina avoinna ja kutsumattakin saisi tulla sisään. Meidän kodissamme pulppuaisi puhe ja nauru, englantia kymmenillä murteilla. Ja sinun murteesi kaunein kaikista.

Meidän keittiössämme olisi aina ruokaa, aina riittävästi kaikille nälkäisille. Sinun pitkälle vartalollesi riittäisi aina ravintoa ja minulle riittäisi rakkaus. Sinä keittäisit teetäsi kuten aina, maidolla ja sokerilla ja söisit sen seurana skonsseja hillolla ja voilla, niin kuin aina. Minä joisin kahvia suuresta kupista ja olisin onnellinen. Katselisin sinua ja minuun valuisi rauha.

Meidän makuuhuoneemme olisi kuin suuri karhunpesä. Lämmin, turvallinen - meidän oma. Sänky olisi suuri ja sopivan pehmeä ja siellä olisi tyynyjä ainakin tusina. Siellä nukkuisi aina hyvin ja unet olisivat aina kauniita. Sinä olisit ympärilläni, kun nukahtaisin ja kietoutuisit minuun heti kun heräisin. Ja minä jakelisin sinulle suukkoja niin monia, että et koskaan ehtisi kaivata niitä. Ne osuisivat ihollesi sinne tänne, ja parantaisivat sinusta kaikki kolhut.

Jos meillä olisi yhteinen koti, se olisi siellä sinun maassasi. Korkealla kukkulalla, jossa sade piiskaisi ikkunoihin, mutta ei koskaan osuisi meihin. Se olisi siellä, mistä näkee merelle, siellä, jossa kuulee aaltojen kohisevan kallioon. Se olisi siellä missä sinäkin.

Se on siellä missä sinäkin, minä vain puutun.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Sinulliset soluni, sinullinen sydämeni

Sinusta ei jää jälkiä. Toivon, että jäisi. Osaan hoitaa haavoja, mustelmat haalenee, murtumatkin paranevat. Sinä et parane pois minusta, en osaa hoitaa särkynyttä sydäntä. Ei ole lääkettä, ei liinoja ja salvoja, jotka veisivät sinut kokonaan pois. Minä en parane sinusta, en enää usko että paranen. Hetken voin paremmin, mutta sitten teet taas etäpesäkkeen ja leviät kaikkialle. Olet minussa kaikkialla. Leviät kuin syöpä, soluja, joita et ole tavoittanut on enää hirvittävän vähän. Tarvitsen sinuttomien solujen siirron. Ja ehkä uuden sydämen.

Missäköhän sinä olet ja mitäköhän sinä teet? Kello on sinun maassasi nyt kahdeksan illalla. Olet ehkä suihkussa, valmistaudut ehkä töihin. Varmaan pörrötät ne hiuksesikin, niinkuin ennenkin. Ihanat hiuksesi. Hiuksesikin ovat tehneet aivoihini muistijäljen, muistan ikuisesti miltä ne tuntuivat sormissani. Sinun hiuksesi minun sormissani. Nyt varmaankin jonkun toisen sormissa. Olet sairastuttanut sormenikin, ne haluavat vain sinua.

Sinusta ei jää jälkiä. Sinusta jää kipu. Selkäpiitä karmiva, huutava, riipivä, kiljuva, polttava, sykkivä kipu.

Ja yksikään lääke ei auta.

Auta minua.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

My drug


Mä oon ihan lukossa. Joku muu sai mut sekaisin, mutta jos totta puhutaan, niin eihän hän merkitse mulle mitään. Ei yhtään mitään. Se on pelkkä sun korvike ja vielä äärettömän huono sellainen. Ei tarpeeksi sinä, ei oikeastaan ollenkaan. Hänestä puuttuu kaikki se, mitä sussa rakastin. Rakastin. Tänään taistelen enemmän kuin aikoihin pitääkseni sinut imperfektissä. Olet kuluttava, todella todella raskas. Mutta kun näen hänen kävelevän pois, tunnen sen kaiken tuskan uudestaan. Se on ihan kuin sinun selkäsi. Kaikin voimin yritän muistaa, että sinä kävelit pois jo kolme kuukautta sitten ja olen surrut sinut pois. Eikö niin? En jaksa aloittaa alusta, älä pakota minua aloittamaan alusta.

Voimaton ja rikki.

Mä ajattelin kirjoittaa sulle kirjeen. Toisiko se lopun? Tuskin, ei kai mikään tuo. Enkä mä uskalla. Pelkään sua ja sitä mihin pystyt. Sulla on ihan liian suuri valta muhun, parempi antaa sen katketa. Parempi, että olet siellä ja minä täällä. Parempi, ettemme koskaan enää näe. Parempi, että olen riippuvainen sinun surkeasta korvikkeestasi, enkä sinusta. Sinä olet liikaa. Sinä olet morfiini, hän on pelkkä johdannainen. Sinä taivas, hän pelkät pilvet. Töissä lääkäri puhui tänään riippuvuudesta ja siitä, kuinka kaikkein kamalinta siinä on se, miten se rajoittaa kaikkea muuta. Se vie huomion kaikelta muulta, mikään muu ei riitä. Se riippuvuus sykkii ja elää jokaikinen päivä. Heräät janoamaan sitä, mistä olet riippuvainen ja mennessäsi nukkumaan mietit, miten jaksaisit vielä huomisenkin ilman.

Mä en jaksa huomista ilman sua. Joten vaikka vihaan sitä korviketta, käännyn sen puoleen. Vaikka sen huulet saavat mut irvistämään, vaikka sen kädet polttavat mun ihoa sillä väärällä tavalla, vaikka se puhuu väärää kieltä väärällä äänellä, mä käännyn sen puoleen ja antaudun. Laitan silmät kiinni ja kun oikein yritän, muistan miltä sun sormet tuntui, miltä sun ääni kuulosti, miltä sun huulet maistui.

Kun kaikki on ohi ja yritän nukahtaa siihen pimeään huoneeseen, väärään kaupunkiin, sä sykit mun pääni sisässä. Se tieto siitä, että sä et ole siinä mun vieressä, jyskyttää mun ohimostani läpi. Kipuun ei voi kuolla.

Eihän?