Liffey virtaa ihan niin kuin se virtasi silloinkin. Sä voisit olla mun niin kuin silloinkin, mutta kaikki on muuttunut. Jury's Inn, Grafton street, all the pubs and bars. Kaikki paikallaan, vain sinä puutut. Sä olet pilannut multa tän maan, sä olet tunkeutunut täällä kaikkialle. Jokaisen miehen puhe on sun puhettas ja mä hukun. Jatkuvia puukkoja. Kaikki, mikä on kotona tärkeää, unohtuu ja nyt kun olen täällä taas, tunnen sun läsnäolos vahvana ja se vetää mua puoleensa. Tää on vaarallinen leikki ja mä tiedän sen. Mutta kun mä rakastan sua. Heitän kolikon suihkulähteeseen ja toivon, että olisit mun. Ennen kuin se osuu pohjaan, olen jo kävellyt pois. Ei toiveet toteudu.
Kuljen täällä varjoissa ja välttelen sua. Ässä on juuri sellainen kuin aina ennenkin, ihana ja lämmin, mutta sinun pelkään muuttuneen. Tai ettet ole muuttunut. Mitä jos sinä vihaatkin minua nyt? En kestäisi sitä, joten taidan jäädä tänne varjoihin ja katsoa sinua kaukaa. Onneks sulla on kaikki hyvin. Kunpa tietäisit, että olen ihan tässä. Melkein tunnen sun tuoksus, mun käsi melkein yltäis sun kätees. Ja kaikki ne kauniit muistot tässä meidän ympärillä. Minä ja sinä nauramassa näissä pöydissä, sun käsi mun kädessä pöydän alla, salaiset katseet. Rappuset yläkertaan, jossa saimme olla vain toisiamme varten. Oletkohan sä unohtanut?
Sun kaunis kotikaupunkis Sneem. Ihmiset nauraa ja täällä pitäisi olla hyvä. Saksalaiset turistit nauravat ja ottavat kuvia. Mua itkettää. Pilasit multa upean Kerryn. Vihaan sua. Täällä on sellaisia taloja, joissa vain me voisimme asua. Meri kuohuu, sen ääni on huumaava. Tuuli tunkeutuu vaatteista läpi voimallaan, mutta sisällä on lämmintä. Näissä taloissa asumme me, jotkut jotka rakastuivat ja asiat menivät hyvin. Miksi meillä ei mennyt? Mä olisin ollut sun maailman loppuun. Olen nytkin?
En halua tulla tänne enää koskaan, en haluaisi lähteä pois. Vihaan sinua kun veit minulta minun kauniin Irlantini. Riistit sen pois, otit jotain minulle rakasta. Ja millä oikeudella? En minäkään vienyt sinulta mitään. Kai.
Vielä yksi suuri puukko edessä, junamatka Dubliniin. Viimeksi olin siinä junassa sinun kanssasi. Nukuit vieressäni rauhallisena, välillä puristit kättäni. Silloin olit minun. Se oli oikeastaan ainoa kerta kun olit. Tiesin, ettet voi kadota mihinkään niin kauan kun juna liikkuu. Olit ihan kiinni minussa ja minun oli hyvä. Rakastin sinua.
Viimeinen kerta, kun kosket minua. Näät minut sittenkin täällä ja ojennat kätesi ja tartun siihen. Puristat. Ihosi on niin karhea. Tunnen sen sähkön edelleen, se ei koskaan kadonnut minnekään. Kaikki muu katosi, kipinät jäivät. Tunnethan sinäkin ne? Puhut mulle niitä näitä ja mun sisässäni värisee. Lopeta. Olet ihana, tänäänkin. Mun on mentävä.
Alku.
Me kaikki nauretaan, on kesä ja kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Tarinoita ja laulua, puhetta joka solisee. Sinun puheesi, the Kerry tongue. Painat mun päähäni hatun ja hymyilet. Ympärillä monta uutta ystävää ja yksi vanha. Muhun valuu onni. Kaikki on hyvin. Rakastan sua.
Mutta tämähän ei ole alku, vaan loppu. Eikö niin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti