Sieluton

Hukka puhalsi ilmaa korviini. Se tuntui hyvältä. Ja se, miten hän silitti vatsaani. Minua silitettiin sormista varpaisiin. Hukan kädet antoivat minulle minun ääriviivani, enkä ollut ollenkaan hukkumaisillani minnekään, en astumassa ruumiistani ulos paetakseni Hukkaa, en nousemassa katon rajaan katselemaan, miten ruumiini makaa Hukan vieressä. Sinä aikana, jona olin Hukan kanssa, en siirtynyt ruumiistani minnekään. Olin vain. Kuuntelin Hukan käsiä ihollani, kuuntelin, miten iho koski ihoa, miten minun oli ihmeellistä olla, miten ihmeellisesti minusta oli tullut Hukan Pieni Kissa. Se aivan erityinen Pieni Kissa.

Moisesta varomattomuudesta saa aina nenilleen. Juokse, Anna.

Nostin patjaa niin, että saatoin kuunnella parven pohjaa vasten Hukan hengitystä sohvalla, joka oli parven alla. Hän poltti tupakkaa. Sytyttimen ääni. Hän ravisteli peittoa. Mutta kun minä en vain halunnut. Muuten nukuimme vieretysten niin, että jalat olivat lomittain ja hiukseni oli nostettu ylös, jotta Hukka sai nenänsä niskaani.
Se Pieni Kissa oli tassutellut pois.

Sillä minulla ei ollut sydäntä, minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut rakkautta, minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut pelkoa, vaan jähmettyminen ja ruoka.
Minulla ei ollut vihaa, vain piripintaan täyttyvä vatsa.
Minulla ei ollut tunnistettavaa häpeää, vaikka minulla ei mitään muuta ollutkaan ja sitä minä olin yrittänyt syödä pois.
Minulla ei ollut sielua. Minulla oli ruoka.
Minulla ei ollut ruumista.
Minulla ei ollut enää Sitä Pientä Kissaakaan.
Tämä ruumis oli Herrani koti. Minun ruumiini ei voinut olla kotini, sillä minulla ei ollut sielua, joka olisi tarvinnut lihallisen kodin. Minun ruumistani asui joku muu, sen siivouksesta ja muodosta päätti Herrani, joka oli tehnyt siitä täydellisen näköisen. Minusta itsestäni ei olisi siihen ollut.
Minun ruumiini ei tiennyt oliko sillä nälkä tai jano, väsyttikö sitä tai oliko sen tarpeellista laittaa villatakki päällystakin alle. Herrani tiesi sen puolesta.
Minun ruumiillani ei ollut haluja. Herrallani oli. Mutta Herrani ei tarvinnut halujensa tyydyttäjäksi kuin ruokaa.
Toiset ihmiset häiritsivät sitä, toiset ruumiit, toisten sielut ja sydämet, jotka läpättivät lähelläni yrittäen saada vastakaikua.
Kaikki mikä häiritsi Herraani oli poistettava.
Se Pieni Kissa joutikin jo kuolla.

Antaa itsensä ja sielunsa toisen käsiin, unohtaa oma itsensä. Unohtaa omat tarpeensa, unohtaa olla olemassa ilman sitä toista. Unohtaa syödä, koska on nälkä, syödä koska joku muukin syö. Nauttia vain toisen nautinnosta, unohtaa miten itse halusikaan tulla kosketuksi. Elää vain toista varten, olla tyhjä ja tyhjyydessä ollessaan yksin.

Millä hinnalla sielu myytiin?

(Lainattu teksti Sofi Oksasen teoksesta Stalinin Lehmät)