maanantai 28. helmikuuta 2011

Laatikollinen vihaa.


Päivä, jona vihaan sinua.

Tyhjää, pettävää, surullista. Sellaista oli tänään, sinun takiasi. Syytän sinua, koska voin. Vihaan sinua kaikin voimin ja toivon, että tiedät sen. Toivon, että juuri nyt ajattelet minua ja kuiskaat anteeksipyynnön, joka ei koskaan tavoita korviani. Toivon, mutta epäilen. Epäilen, oletko koskaan pyytänyt mitään keneltäkään anteeksi.

Vihaan sinua, koska olet anteeksipyytämätön.

Kauniita hetkiä, joita rakastaisin ilman sinua. Nyt en kestä katsoa, ne ovat puukkoja. Auringonpaiste ja kimalteleva lumi. Auringon punainen hehku sen laskiessa. Sattuu, koska en voi jakaa tätä kanssasi. Sinä sanoisit sen olevan kaunista, jos näkisit, mutta et näe. Vihaan sinua, koska olet näkemätön.

VIHAAN SINUA. Pilasit elämäni.

Koska koko loppuelämäni joudun elämään tietäen sen, että aina on jotain parempaa. Aina sinä olet jossain. Kukaan ei ole sinun rinnallasi mitään.
Minä en ole mitään ilman sinua.
Vihaan sinua, koska teit minusta mitättömän.

Vihaan itseäni, koska annoin sinun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti