Kaipuu.

"Oli niin ikävä. Niin jäytävä ruumiin ikävä. Sama paikka, josta Piki kävi hakemassa sydämeni kämmenelleen, ja joka oli niin käsiinsattuvan punainen, oli muuttunut ikäväksi harmaaksi jäkäläksi. Eikä ikäväni ollut jättänyt minua rauhaan, vaikka olin tehnyt kaikkeni, että uudessa elämässäni olisi mahdollisimman vähän mitään Pikistä muistuttavaa. Ja vaikka olin itkenyt Joonatanilta salassa ikävääni niin, että vatsalihakseni olivat muuttuneet kiveksi ja kasvoni muodottomiksi, se ei hellittänyt. Se ei hellittänyt, vaikka olin itkenyt korvani lukkoon niin että olin kuin lentokoneessa, josta en voisi hypätä pois, ja vaikka nenäni oli niin tukossa etten pystynyt nielemään. Mikään ei hellittänyt eikä peittynyt edes tauotta hakkaavan päänsäryn alle.

Joskus heräsin yöllä. Soiko puhelin? Ei. Se soi unissani. Kun ymmärsin sen, kiersin käteni vieressäni olevan selän ympärille. Selkä oli kapea, käteni ylettyivät vaivatta rinnan ympäri. Rinta oli lattea ja kylmä. Avasin silmäni. Se oli Joonatan.
Jos laitoin silmät uudelleen kiinni, kissojen tassut rapisivat ympärilläni. Niiden avautuvat kidat katosivat heti, kun avasin silmäni. Ja silmäni - ne törmäsivät siihen väärään niskaan, vääriin lapaluihin, olkapäähän, jossa oli väärä tatuointi.
Silloin oli noustava ylös. Mentävä polttamaan savuke. Ja kaadettava karpalovodka, jotta unen saaminen olisi mahdollista lakanoissa, joissa tuoksuu väärän ihmisen hiki. Ja jotta pystyisi nukahtamaan tietäen, että vieressä oleva ihminen olisi väärä aamullakin.

Joskus heräsin myös siihen, että olin varma, että kissa oli kävellyt vatsani päällä. Ja joskus siihen, että korvassani kehrättiin. Ja kun sitten olin hereillä, se ei ollutkaan Joonatanin kuorsausta, joka olisi muuttunut korvassani kehräykseksi, vaan yön hiljaista huminaa ja tassujen kävelyä poispäin.
Laitoin korvatulpat ja olin kuin en olisi kuullut mitään.
Mutta kuulin silti kissantassujen ääniä."

On niin ikävä sinua.

Näen unia loputtomista hotellien käytävistä, öistä, jotka muuttuvat aamuiksi, irlantilaisista kaduista, sinusta, minusta, meistä. Sinun äänestäsi ja hiuksistasi sormissani, naurustasi, silmistäsi.

Sinun nimesi ja numerosi puhelimeni näytöllä, sinun sanasi viesteissä, jotka avaan sydän hakaten. Sinä ja minä - me yhdessä. Rakkaus, intohimo, elämä. Kaikki minun.

Mutta vain unissa.

Todellisuus, jota elän on toinen. Ja se ihminen täällä on ihan toinen ja niin valitettavan väärä.

(Lainattu teksti Sofi Oksasen kirjasta Baby Jane)