Risteys

Aika hyvästeille muru.

Sinä olet sellainen, joka on aina läsnä. Olit. Harvoin fyysisesti läsnä, mutta aina juuri siinä kun tarvitsen sinua. En ole ollut yksinäinen sen jälkeen, kun sinä tulit maailmaani. Mutta nyt sinun on aika mennä.

En sano sinulle hyvästi siksi, ettäkö en välittäisi sinusta enää. Välitän, kokoajan ja kaikin voimin. Paino sanalla voimin. Sinä kulutat minua, imet kuiviin, viet minusta kaiken energian. Haluaisin olla sinulle se mitä tarvitset, mutta minullakin on tarpeeni ja ehkä nyt on aika ottaa ne huomioon. Ehkä. En tiedä teenkö oikein, mutta sinun on mentävä.

Mulle tulee ikävä sun valoa. Mä olen tällainen tumma ja varjoisa. Varjoissa, aina. Mutta sä loistat, sussa on sellainen hohto. Ja sun avullasi mäkin loistan, edes vähän. Tai musta tuntuu että mä loistan ja sehän se onkin tärkeitä. Kaikkien pitäisi saada säkenöidä joskus ja sä näytit mulle miten se tapahtuu. Mä toivon, että säilytän osan säteistä sittenkin kun olet poissa. Sun on nyt rakas mentävä.

Mä en osaa kuvitella päiviä ilman sua, mutta mun täytyy osata elää niitä. Koska sun on nyt mentävä.

Meillä ei oo enää tietä, mitä voitas kulkea yhdessä. On haara ja sitten toinenkin. Sulle ja mulle oma.

Heippa.

Not to be trusted

Mä nään sut päässäni suutelemassa kauniita tyttöjä käytävissä. Juuri sellaisissa käytävissä, joissa mekin suutelisimme. Ja valmistaudun pahimpaan, siihen hetkeen kun kerrot minulle tehneesi niin. Jos kerrot. Sinähän vannoit, että et koskaan tekisi niin, mutta miksen minä usko?

Minä käyn päässäni läpi dialogiamme, jota toivon ettei tule. Minä olen käynyt tämän keskustelun niin monesti muidenkin kanssa, että tiedän tarkalleen miten se menee ja mitä minun kuuluu sanoa. Mitä minä sanon, vaikka tekisi mieli sanoa jotain muuta.

Sinä kerrot kuinka pahoillasi olet, et ajatellut. Et tarkoittanut, et muistanut. Et muistanut minua hukkuessasi hetkeen. Niin vain kävi, sinä sanot ja minä hymähdän. Eihän mitään vain käy, varsinkaan suudelmia käytävässä. Ja minä kuuntelen edelleen hiljaa, kun sinä vannot ettei enää ikinä. Ei enää koskaan, ei mitenkään, koska nythän sinä maagisesti ymmärsit, että minä olen se jonka kanssa haluat olla ja vain minulla on väliä. Ai niin, ja et voi elää ilman minua, vaikka pystyit siihen siellä käytävässäkin. Sinä tartut käteeni ja päästät irti, vääntelehdit ja kääntelehdit. Olet tuskissasi ja minä tuijotan sinua tyhjästi. Sinä sanot anteeksi, ehkä. Jos muistat. Pääasiassa keskityt keksimään syitä. Kun se tyttökin oli niin päällekäyvä, etkä osannut sanoa ei. Ja alkoholi veressäsi vaikutti aivojesi toimintaan.

Ja edelleen minä tuijotan jonnekin ohitsesi. En minä enää välitä mitä sinä sanot, kaikkihan on jo loppu. Sinä olet todistanut minun luuloni, uskoni - tietoni - oikeaksi.

Sinä hiljenet ja katsot minuun kysyvästi.

Ulos, minä sanon.
Ja niin sinä menet, etkä koskaan tule takaisin.

Helvetistä itään.

Se kipu on samanlaista kuin päivä eron jälkeen. Yhtäkkiä se on taas voimissaan, se hengittää, sillä on pulssi - se elää. Ihan pyytämättä se heräsi henkiin, ihan pyytämättä se repii minua kappaleiksi. Pyytämättä ja kysymättä lupaa. Minkäs teet? Ei muuta voi, kuin ottaa se vastaan ja antaa sen elää. Antaa sen kerätä voimia, antaa sen turruttaa. Antaa sen viedä minut taas valosta pimeään. Ainoa ero edelliseen on, etten enää pelkää pimeää. Ei siellä ole mitään pelättävää, siellähän olet vain sinä. Ja minähän rakastan sinua.

Ei sellaista tavallista, kaunista, luonnollista pimeää, tämä on valottomuutta. Täällä minne olen joutunut, ei ole koskaan valoa ollutkaan. Mustaa, hukuttavaa, tappavaa. Mutta en pelkää, en suostu pelkäämään. Olen pimeässä niin kauan kun on tarvis. Uskon ja tiedän, että loputtomiin se ei kestä. Ei mikään kestä loputtomiin ruokkimatta, ei edes rakkaus. Ja meidän rakkaudellemme ei ravintoa riitä, sinä veit kaiken pois.

Minne ikinä menenkin, sinä tunnut seuraavan. Lonkerosi ylettyvät joka puolelle, olet kaikkialla, etkä missään. Olet aina kanssani, mutta emme ole koskaan yhdessä. Ei ole meitä, vaan on sinä ja sitten minä sinun varjossasi. En ole rinnallasi, en koskaan edelläsi, vaan aina takanasi, siellä pimeässä. Sinun pitkät askeleesi jättäisivät minut jälkeeni, mutta syystä tai toisesta pysähdyt odottamaan aina juuri sen verran, etten pääse varjostasi. Tahallasiko?
Tuskin.
Sinä luulet, että katosin jo kauan aikaa sitten, mutta olen yhä täällä.

Sinulla ei ole aavistustakaan siitä helvetistä, minkä minä kävin läpi. Ja minä en tiedä sinun helvetistäsi, tokkopa sitä on ollutkaan. Mutta niinhän sinäkin saatat ajatella minusta. Että olen onnellinen täällä ilman sinua.

Mitä jos sinäkin olet pimeässä, emme vain näe toisiamme.

Jää

Sä oot mulle tärkee
mutta.

Mä en sittenkään taida pystyä tähän.

Jos sä et anna mulle syytä jäädä, niin muutaman viikon päästä mä olen jo muualla. Ja jonkun muun sylissä.

Herra Ylppö & Ihmiset - Sata vuotta

Hei, hei, hei
Laiva lähtee, minä jään
Hei, hei, hei
Voinko kuolla ikävään?
Sulla on oma elämä siellä,
jossa minä olisin vain tiellä
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Hei, hei, hei
Hurmuri on aina imagonsa vanki
Ei, en oo
Vaikka väitetäänkin, en ole pelkkä kanki
Me nähdään niin harvoin,
ei pilata hetkeämme puhumalla
Hei, hei, hei

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Älä sano, että olet
ihastunut minuun, saatat tarkoittaa sitä
Älä sano, että olet
ihastunut minuun, saatat tarkoittaa sitä

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua

Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Montako elämää meil' on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan

Montako elämää meil' on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Hei mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään.

http://www.youtube.com/watch?v=O3Md-83DKgQ

Kauan sitten

Ihminen, jonka pitäisi rakastaa mua, olin millainen tahansa ja tein mitä tahansa, ei rakastanut mua. Tai rakasti, mutta sitten se lakkasi. Ilman mitään syytä. Mun isäni ei rakastanut mua enää sen jälkeen, kun täytin 12 vuotta.

Mä olin pienenä isin tyttö. Isä oli upea, mun mielestäni maailman ihmeellisin ihminen. Ei ollut mitään turvallisempaa kuin isän syli. Sillä oli mun mielestä maailman isoimmat lihakset ja se oli niin voimakas, ettei kukaan voisi mua satuttaa, kun se oli lähellä. Ja mulle se ei suuttunut koskaan. Se nosti mut hartioilleen ja kuljetti mua minne vaan. Mä luulin, että se omistaa koko maailman, niin ihmeellinen isä se on. Se matkusteli pitkin ja poikin maailmaa ja toi mulle Norjasta timantteja. Prinsessalleen, niin se sanoi. Ja sain toisinaan istua sen sylissä, kun ajettiin parkkipaikalla ja se antoi mun kääntää rattia. Se sano, että kun täytän 18, me mennään yhdessä Pariisiin.

Ei menty.

Se valitsi sellaisen vaaleatukkaisen pienen naisen sen sijaan, että olisi ollut mun ja äidin ja mun veljien kanssa. Tai veljillä oli jo oma elämä, mut ja äidin se jätti. Sillä naisella oli joku naurettava nimi ja paljon huulipunaa ja korkeat korot. Ja se sanoi opettavansa mutkin meikkaamaan. Mutta en mä halunnu meikata, halusin mun perheen takaisin. Isä sanoi, että etkö edes voisi yrittää ymmärtää. En sitten voinut ja niin se lakkasi rakastamasta mua ja rakasti senkin edestä sitä naista. Ja muitakin naisia. Kaikkia muita naisia paitsi niitä, jotka oli sen perhettä. Äiti oli murtunut ja mä olin tyhjä. En tuntenut enää oikeastaan mitään, paitsi tyhjää. Kaikki oli loppunut. Ihan kaikki.

En muista ikävöineeni isää silloin. En muista kyllä paljon muutakaan. Musta tuntuu, että siihen aikaan satoi aina ja olin aina yksin. Sade saa mut edelleen yksinäiseksi. Kaipasin niitä lauantaiaamuja perheen kanssa. Isä oli lauantaisin aina hyvällä tuulella, se kuunteli Olavi Virtaa ja keitti puuroa. Mun ja äidin lauantaitkin olivat surullisia. Me oltiin surullisia koko ajan.

Musta tuli miellyttämisen haluinen, epävarma, epäluuloinen ja tarvitseva. Mulle rakkaus on yhtä kuin todistelua, miellyttämistä, ehtoja. Rakastat mua jos.

Jos olen laihempi, mukavampi, kauniimpi. Jos teen niin kuin haluat, jos mun hiukset on pidemmät, jos hymyilen enemmän. Jos olen vähemmän minä.

Ja jos olisin ollut täydellinen, mun isä rakastais mua vieläkin.

Ehyt

Ehjä minä, ehjä sinä. Ehjä ihminen. Millaista olisikaan olla sellainen?

Jälleen kerran pääsin osallistumaan erittäin antoisaan koulutukseen, jota piti seksuaaliterapeutti. Olin siellä oppimassa, en eheyttämässä itseäni, mutta kuten hänkin totesi, kukaan ei ole kieltänyt ihmistä eheytymästä oman työnsä kautta, vaikkei se olisikaan itsetarkoitus. En ole eheytynyt vielä minnekään suuntaan, mutta ajatteluprosessi käy vilkkaana.

Jos ihminen ei arvosta omaa kehoaan, pyrkii totaaliseen perfektionismiin tai käyttää itseään välineenä saadakseen jotain, on usein jo varhaisissa vuorovaikutussuhteissa jotakin mennyt pahasti pieleen. Tai sitten vasta myöhemmin, kaikesta ei voi syyttää sitä lasista lapsuutta. Seksuaaliterapeutti kuvasi hirvittävän hyvin sitä, miten esimerkiksi hänelle ajatus siitä, että myisi kehoaan on totaalisen vieras ja hirvittävä, koska kehossa asuu hänen sielunsa ja hänen mielensä. Hänen minänsä on hänen kehossaan, joten kehonsa myydessään, hän myisi itsensä kokonaan. Minä taas en ajattele näin. Prostituutio tai mikään muukaan kehoni kauppa ei ole käynyt mielessäni, todellakaan, mutta koen mieleni ja kehoni jossain määrin erillisinä asioina. Kehoni on ollut minulle aina vankila, en minä halunnut olla tällainen. Liian sitä, liian tätä. Liian vähän jotakin toista. Ja minä en osaa arvostaa sitä mitä olen, sitä mitä minulla on. Minun kehoani. En myy itseäni, mutta käytän seksuaalisuuttani saadakseni hyväksyntää. Se on hirvittävän vaikeaa myöntää, edes itselleen, saatika sitten muille. Mutta minä harrastan seksiä saadakseni läheisyyttä ja hyväksyntää. Ja eihän sen pitäisi mennä niin. Ja se on oksettavaa. Tästä kuitenkin syntyy noidankehä. Mitä enemmän toimin niin kuin toimin, sitä enemmän vihaan itseäni ja sitä vähemmän arvostan itseäni.

Toinen äärimmäisen kiinnostava asia, josta terapeutti puhui, oli uhritutuminen. Jotain tapahtuu, jossakin ihmissuhteessa, jotakin, jota et voi hallita, se karkaa käsistä, rikkoo sinut. Ja sen jälkeen huomaat päätyväsi samankaltaisiin suhteisiin ja tilanteisiin uudestaan ja uudestaan. Terapeutin mukaan tämä on ns. uhriutumista. Tämä kaltoinkohdeltu ihmisparka, uhri, hakeutuu uudelleen samankaltaisiin tilanteisiin, koska hän haluaisi kokea hallintaa. Hän haluaisi päästä menneen yli, elämällä sen nyt uudelleen ja toimimalla toisin. Mutta traumat ovat vahvoja ja samat kaavat toistuvat. Tommy Hellsten, joka on parisuhdeterapeutti, on sanonut että ihminen, joka ei ole tiedostanut menneisyyttään, elää siinä. Miten viisasta? Tiedostan tämän menneessä elämisen itsessäni, mutta miten pääsen siitä yli.

Mutta yli olisi päästävä, ennen kuin voi mennä eteenpäin. Pitkästä ketjusta on yksi lenkki rikki ja sen takia kaikki muukin hajoaa palasiin.

Song of the day

Ellie Goulding - The Wolves

Someday my pain,
Someday my pain
Will mark you

Harness your blame,
Harness your blame,
And walk through

With the wild wolves around you,
In the morning I'll call you
Send it farther on.

Solace my game
Solace my game
It stars you

Swing wide your crane
Swing wide your crane
And run me through

And the story's all over you
In the morning I'll call you
Can't you find a clue when
Your eyes are all painted Sinatra blue

What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
What might have been lost
Don't bother me
What might have been lost
Don't bother me
What might have been lost
What might have been lost

Someday my pain
Someday my pain
Someday my pain
Someday my pain

http://www.youtube.com/watch?v=soaixQGGg-U

Song of the day

Ellie Goulding - Everytime you go

If I could ask a question
What would it be?
There's just too many,
Like the stars,
You wonder where they start.

But, it starts with a picture,
and it sits in your frame.
And we part with a letter,
and it ends in my name.
And it starts with forever,
and it ends with a touch.
And I know that you're clever,
and I don't ask for much.

Maybe we forgot all the things we are, when we are together.

Wake me up, wake me.
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
Then it's not so hard, every time you go.

You said I'm arresting,
You said I had heat.
I really thought that we'd go further
The second time we meet.
'Cos I'm tired of trying to keep you.
All I want to do is sleep.
Then perhaps, when I'm sleeping,
You'll get back on your feet.

Maybe we forgot, all the things we learned,
when we are together.

Wake me up, wake me
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
When I'm at my weakest,
It's not so hard, every time you go.

Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot, are we awake or not?
Maybe we forgot.

Wake me up, wake me
Stop my fall, when I'm at my weakest.
Tape me up, then break me up,
Ever so gently.
Then it's not so hard, every time you go.

http://www.youtube.com/watch?v=YEf7FJId6TA&feature=related

Epävakaa

Isku.

Tiedätkö mitä tapahtuu, kun lyöt epävakaata ihmistä? Se koteloituu. Se käyttää defenssejä, koska se ei osaa tehdä mitään muutakaan. Se ei osaa käsitellä niitä tunteita, mitkä pettymyksestä ja loukatuksi tulemisesta seuraa. Se hyökkää suojatakseen itseään. Hyökkää ja sitten koteloituu. Ja enää ei ole tietä takaisin sinne, missä olitte ennen sitä iskua. Nyt sä olet ulkopuolella ja se epävakaa hymyilee, mutta silmät katsovat jonnekin sun ohi. Ei se päästä sua enää sisään.

Helposti.

Älä tee lupauksia, joita et voi pitää. Se epävakaa on ulospäin pessimisti, mutta se rakastaa rakkautta ja huomiota. Kun se kirkkain silmin väittää, ettei siihen satu, eikä se välitä, sen sisällä kuohuu. Se osaa vihata sua enemmän kuin kukaan, mutta niin se osaa rakastaakin. Se rakastaa sillä tavalla, että sä tunnet sen jokaisessa solussasi. Se rakastaa ihan kaikkea sussa ja se näyttää sen. Näyttää, jos pääset sisään. Ja sitten sä koet jotain, joka muuttaa kaiken. Sen elämää suuremman rakkauden.

Mutta.

Elämä epävakaan kanssa ei ole helppoa. Et sä voi tapella ihmisen kanssa, joka palvoo sanoja ja rakentaa niistä jotain suurempaa. Se etsii merkityksiä sieltä, missä niitä ei ole ja sä et edes tiedä kaikkia niitä tapoja, joilla loukkasit. Loukkasit, vaikket tarkoittanut. Katseet loukkaa, sanat loukkaa.

Ja se loukkaa, että sä et ole täällä kun mä tarvitsen sua.

Tää hymy on pelkkä kuori. Mutta ethän sinä tiedä.

Blocks

Mussa on joku blokki. Se ei aukea millään, ei kellään.
Kellään ei oo muhun avaimia.

Mä oon lukossa, enkä osaa enää tuntea onnea.

Tunnen vaan mustia tunteita. Silloinkin, kun hän on siinä ja tunnen aavistuksen onnesta, tunnen myös menetyksen ja se tunne on suurempi. Se vie onnelta ilman, se vie multa ilman. Hänhän lähtee pian, ei hänkään jää. Miksi jäisi? Täällä on niin mustaa, hänkin tuntee sen.

Kyyneleet tavoittavat silmäni jo kauan ennen kuin hän on mennyt minnekään. Hänen kätensä on yhä minun kädessäni, mutta ajatuksissani olen jo yksin.
Ollut kokoajan.

En pysty onneen.
Minussa on blokki.
Ja lukko.

Ja lukkoon pitäisi valaa uusi avain.

Song of the day

Ellie Goulding - The Cave (soryyyy taas Ellie Goulding cover, vaikka alkuperäinenkin olis hieno. Eli originally by Mumford and Sons)

It's empty in the valley of your heart
The sun, it rises slowly as you walk
Away from all the fears
And all the faults you've left behind

The harvest left no food for you to eat
You cannibal, you meat-eater, you see
But I have seen the same
I know the shame in your defeat

But I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

Cause I have other things to fill my time
You take what is yours and I'll take mine
Now let me at the truth
Which will refresh my broken mind

So tie me to a post and block my ears
I can see widows and orphans through my tears
I know my call despite my faults
And despite my growing fears

But I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

So come out of your cave walking on your hands
And see the world hanging upside down
You can understand dependence
When you know the maker's hand

So make your siren's call
And sing all you want
I will not hear what you have to say

Cause I need freedom now
And I need to know how
To live my life as it's meant to be

And I will hold on hope
And I won't let you choke
On the noose around your neck

And I'll find strength in pain
And I will change my ways
I'll know my name as it's called again

http://www.youtube.com/watch?v=a8UDhYWXBIY&feature=related

Song of the day

Ellie Goulding - Your song

It's a little bit funny
this feeling inside
I'm not one of those who can easily hide
I don't have much money
but boy if i did
I'd buy a big house where
we both could live

So excuse me forgetting
but these things I do
See I've forgotten if
they're green or they're blue
Anyway the thing is
what I really mean
yours are the sweetest eyes I've ever seen

And you can tell everybody,
this is your song
It may be quite simple but
now that is done
I hope you don't mind, I hope you don't mind
that I put down in words
how wonderful life is now you're in the world

If I was a sculptor
but then again no
Or girl who makes potions in a traveling show
I know it's not much but
it's the best I can do
My gift is my song and
this one's for you

And you can tell everybody
this is your song
It may be quite simple but
now that is done
I hope you dont mind, I hope you dont mind
that I put down in words
How wonderful life is
Now you're in the world.

http://www.youtube.com/watch?v=p44rePezRf4&feature=autoplay&list=QL&index=2&playnext=2

Menolippu

Takaisin sinne mistä kaikki alkoi, mulla on lentolippu alkuun. Takaisin lähtöruutuun, takaisin sun maahan ja sun kaupunkiin. Sun baariin, mutta ei sun syliisi. Kahden kuukauden kuluttua yritän muuttaa sen mitä tapahtui vuosi sitten. En voi ehkä palata ajassa takaisin, mutta voin nyt toimia niin, että se ei ala uudelleen, vaan loppuu. Voin tehdä alusta lopun.

Mulla on visio ja toivon, että nyt olen tarpeeksi vahva pitääkseni siitä kiinni. Se menee näin:

Mä en tarvitse sua enää, mä osaan olla onnellinen ilman sua. Pystyn nauramaan ja tanssimaan, pystyn kävelemään siitä baarista ulos ilman sua, pystyn hakemaan sulta juotavaa ja sanomaan kiitos ja kääntymään pois. Ei enää koiranpennun silmiä ja anelua sua rakastamaan mua. En mä halua sun rakastavan mua enää, ja mä en aio rakastaa sua enää. Pystyn kysymään sulta kuulumiset ja sanomaan, että kiva kuulla sun olevan okei. Kerron mullakin olevan kaiken hyvin ja sitten käännyn pois. Ja sä katsot kun mä meen ja mietit että vau, sehän on vahva. Nyt se on sellainen tyttö, jota olisit voinut rakastaa, mutta enää sun ei tarvii. Mä en tarvii sun rakkauttas enää, kun osaan rakastaa itseäni.

Ja sen matkan jälkeen kaikki on taas hyvin. Mä muistan sut, mutta en enää kaipaa.

Mulla on lentolippu takaisin alkuun ja teen meille siellä lopun.

Mä en pysty mihinkään ilman sua. Musta ei ole mihinkään.

Mä yritin päästä yli, ihan tosissani. Mutta ei siitä tule mitään.

Alusta loppuun

Mitä minun pitäisi nyt kirjoittaa? Mitä hän haluaisi minun kirjoittavan viime yöstä? Jotain mieltä ylentävän kaunista ja suloista, sellaista kuin suurissa rakkausromaaneissa. Tämä olisi meidän alkumme ja sitä seuraisi monta samankaltaista tarinaa. Tarinoita meistä, meidän öistämme, meidän päivistämme. Meidän rakkaudestamme. Ja olisihan se ihanaa, mutta.

Mitä jos minusta tuntuukin siltä, ettei tämä ole alku ollenkaan? Ehkä tämä onkin meidän loppumme. Me saimme tämän yön, joka oli kaunis mutta surulla maalattu. Kannattaako siitä edes kertoa, jos se kerran onkin jo ohitse. En tiedä haluanko muistella asioita, joista en ottanut selvää edes silloin, kun ne tapahtuivat. Sinun silmäsi olivat ihan minussa kiinni, mutta en nähnyt niissä mitään tunnetta. Ehkei sitä ollut.

Mutta huulesi tuntuivat. Meillä on tapana suudella välillä tyhjää, toistemme ohi, ikään kuin se rakentaisi suudelmasta jotakin elämää suurempaa, jumalallista. Ihan kuin valmistelisimme sitä hetkeä, kun huulet oikeasti koskevat. Se on upeaa, se on meidän jutuistamme ehkä upein ja se todella tekee suudelmista jotain enemmän. Loppujen lopuksi ne ovat vain suudelmia, mutta ne tuntuvat pysäyttävän ajan. Rakastan suudelmia, sinun kanssasi.

Rakastan myös tapaasi välittää. Sinä välität ihan oikeasti ja ihan todella paljon. Sinun silmäsi ovat huolta täynnä, jos epäilet etten ole kunnossa. Se tuntuu hyvältä ja pelottavata. Se on hirveän pelottavaa, että välität ja toisaalta otan siitä kaiken irti. Jos jotain osaan, niin sen miten huomiota lypsetään. Rakastan saada sinulta huomiota ja annat sitä pyytämättäkin.

Mutta en taida rakastaa sinua. En nyt, enkä ehkä koskaan.