Elämä, sinun elämäsi. Sen pituinen se, 24 vuotta. Epäreilua, se oli liian lyhyt, kaikki sanovat, mutta se oli sinun elämäsi. Ehkä päiväsi oli ennalta laskettu ja se oli juuri oikean mittainen. Vaikka nyt tuntuu siltä, että me kaikki tahdomme sinut takaisin, ehkä sinulle on tarvetta muualla ja ne ottivat sinut, kun eivät muuta voineet.
Minulla on sinusta monia muistoja, enkä nyt yhtäkkiä muista yhtäkään huonoa. Sä olit aina jotenkin hyvä ihminen, vaikka oli aika kun olit jotenkin ihan ulkona kaikesta. Sä kuitenkin tahdoit hyvää kaikille ja yritit parhaas. Ja sä olit ainoo sen porukan jätkistä, joka loppujen lopuks ryhdistäyty. Sä veit vihille kauniin tytön ja olit sille hyvä aviomies. Ja te kaksi teitte tähän maailmaan tyttären, jolle sä olit paras mahdollinen isä. Sä välitit ja annoit aikaas ja olisit tehnyt mitä vaan tyttösi puolesta, tiedän sen. Kammottavaa, että se lapsi ei tule muistamaan sua. Sä olet valokuvissa, joita se katsoo myöhemmin toivoen, että olis saanut tuntea sut. Sen ois pitänyt saada tuntea sut ja se miten rakastit.
Rakastat? En mä tiedä oletko sellaisessa paikassa nyt, jossa voi rakastaa. Mut mä toivon että oot. Ja mä toivon, että kuolema ei sattunut ja ettei sua pelottanut. Mä toivon, että se sun kaunis vaimos jaksaa teidän tyttärenne takia, ja että se on vielä joku päivä onnellinen. Ja mä todella toivon, että sun on nyt hyvä. Sun oli hyvä täälläkin, ja toivottavasti sun on hyvä nytkin.
Maailma menetti paljon.
Nuku hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti