sä.

Pelkään ja odotan. Oon valmis, tai luulen olevani. Toivon olevani, koska huomenna sä seisot mun edessä ja mä aion rakastaa sua ja näyttää sen. Äiti opetti että valehdella ei saa, joten olen sitten niin selkäpiitä karmivan rehellinen ja toivon, että sä et särje mua.

Älä kiltti särje mua.

Sun äänes, mä kehräsin. Kuulin sen eilen ensimmäistä kertaa kuukausiin ja mun sydän pysähty. Ja käynnisty sykkiäkseen nyt taas vaan sulle. Mä tahdon hukkua suhun, mä haluan kadota ja unohtaa kaiken muun. Mä jättäisin kaiken sun takia, niin paljon sä oot.

Mä jätän kaiken.

Paitsi sut. Mä tahdon vain sut.

Isä.

Tällä sanalla on nyt surullinen kaiku, koska sinun nimesi on siihen väkisin liitetty. Ootkohan sä hukassa nyt kun susta tehdään vanhempi vastoin sun tahtoas. Ylimielistä multa päättää mitä sä tahdot, enhän mä tiedä vaikka olisit maailman onnellisin nyt. Vaikka olisit ostanut lapsellesi jo potkupukuja ja valinnut nimiä. Te olisitte, yhdessä, sinä ja se sopiva tyttö. Vielä kaksi päivää sitten naiiveissa unelmissani meillä oli pieni marginaalinen mahdollisuus, mutta ei enää. Susta tulee isä lapselle, jolla toivottavasti ei ole ruskeita silmiä. Kun meidän lapsella piti olla.

Ja mähän itse toivoin tälle loppua, sulle ja mulle. Sellaista loppua, ettei me koskaan enää voitaisi palata menneeseen, edes hetkeksi. Sain mitä tilasin. Nyt se on loppu. En voisi koskaan sekaantua teidän perheeseenne, sitähän se nyt on. Perhe. Teidän perhe. Olen monia asioita, mutta perheenrikkoja en ole. En voi olla, sitten menettäisin sen viimeisenkin pisaran arvoa. Pisarakin on tyhjää parempi, pisaran kanssa voin elää.

Onneksi olkoon, isä.

The End.

I'll see you soon

Liian helposti, naurettavan helposti. Sä saat mut kiedottua takaisin siihen samaan paulaan, niihin samoihin ruskeisiin silmiin ja mä kaadun. Onnellisena, mutta kaadun, kun mun pitäisi seistä. Kun mun pitäisi nauraa ja heilauttaa hiuksia, kun mun pitäisi olla vahva, kun mun pitäisi käydä nukkumaan ilman sua. Kun mun pitäisi, mutta en pysty. Koska sulla on ne ruskeat silmät ja se nauru. Mua ei naurata enää ja mä kaadun vuoteeseen sun kanssasi.

Liian helposti.

Osittain omasta tahdosta, osittain, koska mulla ei ole omaa tahtoa. Mä tahdon sut, mutta otan senkin mitä en tahdo - kivun. Sun mukanas tulee kasa kipua, epävarmuutta, heikkoutta, surua. Olen hetken aikaa ihan usvassa, kunnes herään todellisuuteen. En mä sua saa, en pääse lähellekään. Ei sua voi saada, sä olet vapaa. Sä olet vapaa ja vangitset mut.

Liian helposti.

"And in a bullet proof vest, with the windows all closed
I'll be doing my best and I'll see you soon
And in a telescope lence, and when all you want is friends
I'll see you soon."

Me nähdään kahden päivän päästä rakas ja.
Me erotaan kahden viikon päästä.
Ja.
Liian helposti oon sun, kun sä et ole ollenkaan mun.

Hyvästit

Kuinka paljon nöyryytystä olisi tarpeeksi? Kuinka matalalla minun täytyy ryömiä saadakseni tarpeeksi, noustakseni ylös, puhdistaakseni vaatteeni ja todetakseni, että on se helvetti minullakin joku raja ja se on tullut vastaan nyt. Tasan nyt. Tiedätkö miten haluaisin meidän kohtaamisemme menevän?

Kerron, vaikket kuule:

Sä näkisit mut ja mä olisin upea. Aivan upea, niin kuin joskus sanoit mun olevan. Sä katsoisit mua niinkuin katsoit joskus, ihankuin katseesi olisi vedetty minuun magneetilla, etkä pysty katsomaan pois vaikka yrität. Mä nauraisin, koska tiedän että sitä rakastat. Mä hymyilisin silmiäni myöten, ne tuikkisivat mun kasvoillani kuin mustat tähdet ja sä et voisi katsoa pois. Kun me puhuttais, mulla olis vihdoinkin se oma ääni. Osaisin puhua sut pyörryksiin ja nauraa ja puhua taas, ja sä et vois miettiä muuta kun että miten koskaan pystyitkään satuttamaan mua niin. Miten koskaan pystyitkään jättämään mut yksin tähän maailmaan, kun mun kanssa kaikki oli niin paljon paremmin. Miten pystyit? Sitä sä miettisit. Mut mä en miettis enää, kun mulla olis se nauru ja ne silmät.

Mulla ei ois tarvetta enää yrittää voittaa sua puolelleni, koska mua ei kiinnostais. Mun ei tekis enää mieli upottaa sormiani sun hiuksiin ja hengittää sua sisääni. Ei enää, ei ollenkaan. Mulla olis mielessä vaan jatkot ja ystävät ja illat niiden kahden kanssa, mutta ilman sua. En tarvis sua enää ollakseni siellä onnellinen, mä haluisin nukahtaa yksin ja herätä yksin ja nauraa jatkuvasti. Sä heräisit yksin, mutta et muistais koska nukahdit. Pyörisit sängyssäs tuntikausia ja miettisit, että miksi. Ja mä en miettis enää, mä vaan nukkuisin.

Ja kun lähtisin, ei mun tarvis enää itkeä jättäessäni sulle hyvästejä. Ei, mä en itkis. Mä nauraisin silloinkin, heilauttaisin kiiltäviä hiuksiani ja sanoisin että nähdään. Sillä lailla huolettomasti, en enää epätoivoisesti. Ja sä sanoisit, että nähdäänhän ja sun silmässäs kimaltais se kyynel. Mutta enhän mä sitä edes huomaisi, kun mä vaan nauraisin ja kääntyisin pois.