är

Mun tekis mieli karata. Juosta niin kauas susta kun vaan ikinä pääsisin. Heittää puhelin järveen ja kadota, niin ettet koskaan löytäisi mua. En jättäisi sulle lappuakaan, koska ei mulla ole sulle mitään sanottavaa. Me on puhuttu liikaa ja ihan liian vähän. Kaikki tärkeä on yhä sanomatta. Puhumme merkityksetöntä kieltä. Sun sanat satuttaa, mutta ei tarkota mulle muuta.

Se miten käyttäydyt saa mut haluamaan jotakuta muuta. Mä en halua enää jakaa elämääni sun kanssa. Mä tiedän, että puhun siitä kuinka aina haluan olla sun. En halua. En halua olla sun nytkään. Sä ärsytät mua, käyt hermoille. Sä olet valittaja. Mikään ei koskaan ole hyvin, mikään ei koskaan riitä. Ja olet ahne. Haluat asioita, joilla ei ole todellista merkitystä. Mä haluan asunnon, sä haluat ylimmän kerroksen huoneiston saunalla ja omalla autotallilla. Mä haluan keinon liikkua paikasta toiseen, sä haluat kymmenen tuhannen euron avoauton. Mä haluan sut. Sä haluat mut, mutta et tällaisena kuin oikeasti olen. Paketti taisi hämätä.

Ja mä haluan elää, ennen kaikkea. Mulla on nälkä ja jano ja polte nähdä ja tehdä, elää ja kokea. Ja mulle kun se kokeminen ei ole yhtä kuin baari-illat siinä samassa kaupungissa ja baarissa, samojen ihmisten kanssa kerta toisensa jälkeen. Mikset sä näe tätä maailmaa joka meitä ympäröi? Sieltähän voi löytyä mitä vaan, keitä vaan. Kuka vaan.

Joku parempi. Sinulle ja minulle.

Ehkä me ei sovitakaan yhteen, vaikka mä halusin uskoa niin. Haluan edelleen.

Pidän tämän sisälläni vielä vähän aikaa, sitten lähden.

"Elää sinun pitää, ja tajuta että sinä elät."