Eihän me olla enää Me. Ei enää, ei niin kuin ennen. En mä voi olla sulle se, joka olin ennen, koska sä olet mulle muuttunut. Sä et ole enää hyvä ja lämmin, sulla on kyky satuttaa nyt. Pelkään. Pelkään sua ja pelkään, mitä meille tapahtuu.
Mulla on meitä ikävä.
Meille sytytettiin ennen kynttilöitä ravintoloissa ja me istuttiin käsi kädessä hukkuen toistemme silmiin. Nyt me riidellään. Mä en kestä meidän muuttuneita muistoja. Ne on mulle muuttuneet, sulle pysyneet samana ja se on epäreilua. Sä olet kokoajan tiennyt, että oli joku muu. Mä luulin meidän olleen kahdestaan. Olisin halunnut olla kahdestaan.
Ja nytkin meitä on kolme. Minä, sinä ja tuo selittämätön viha. Ja se muuri, jonka se rakentaa. Mä en tietoisesti pidä sua loitolla, mutta teen niin kuitenkin. En halua, että kosket. En halua, koska halusit jotakuta muuta.
Miten sä saatoit?
Kysyn tätä niin kauan, että ymmärrän. Ja me pysytään yhdessä niin kauan kun jaksat vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti