Hetken ajan olin varma, myönnän sen. Olin varma, että nyt meidän aikamme koittaa. Niin monina öinä olin sinusta nähnyt unta, niin paljon sinua miettinyt, odottanut että jotain tapahtuu. Ja kun soitit, olin varma että meidän aikamme on koittanut. Olen hyvin harvoin varma yhtään mistään, mutta nyt virnuilin itsevarmana ja tiesin, että vihdoin saamme toisemme. Kuvitelmissani meidän talomme oli tehty tiilestä, illat olivat valoisia ja sinä osasit pilkkoa puita ja lämmittää saunaa. Olin odottanut sitä niin kauan ja vaikken usko satuihin niin meihin uskoin. Koska tämä on ollut kaikkea paitsi satua.
Mutta ei, sinä et ole valmis. Ja ehkä se menee niin aina. Minä olen nyt niin valmis, niin kypsä, niin auki, että parempaa hetkeä ei ole eikä tule. Se on nyt. Nyt tai ei koskaan. Saat neljä kuukautta aikaa, mutta ne saattavat ajaa täysin minusta ohi. Kun palaan, en ehkä ole enää valmis. Otatko sen riskin?
Sinä herätät minussa jotain sellaisia tunteita, joita vihaan. En haluaisi olla näin avuton. Olen ihan avuton edessäsi ja näät minusta ihan väärän puolen. Olen hiljainen ja outo, en lainkaan oma itseni. Anna minun näyttää mitä voin olla ja teen sinusta uskomattoman onnellisen.
Vai teenkö? Mitä jos vain särjen sydämesi? Sitäkin pelkään. En halua olla huono ihminen, mutta sinä teet minusta särkijän.
And I'm only gonna break, break your, break, break your heart.
I'm not easy to please.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti