Me ollaan ihan lukossa. Tai mä ainakin oon, oletan sunkin olevan. Susta ei oo kuulunut mitään viikkoon ja mä en pysty inahtamaankaan. Oon yleensä taitava vääntelemään sanoja ja puhumaan ihmiset pyörryksiin, sulle en keksi sanaakaan. Oon alottanut kirjottamaan sulle monta kertaa, pitänyt puhelinta kädessä ja miettinyt soittaisinko. En. Kun ei mulla oo yhtään sanaa, joka muuttais mitään. Tai merkitsis mitään. Onko kaikki jo sanottu, onko meidän tie nyt lopussa?
Ja tässähän mä raapustan, ihankun puhuisin tätä sulle. Miksen siis voi puhua? Koska en usko että osaat käsitellä näitä sanoja. Tai sit mä en osaa käsitellä sun vastauksia. Ehkä se onkin se ongelma.
Enkä mitenkään osaa käsitellä sua.
Oot edelleenkin mulle liikaa tai liian vähän. Missä on se kultainen keskitie, vai keksittiinkö se vaan, että me ihmiset ei koskaan tyydyttäis mihinkään? Tasapaino on vaikee saavuttaa missä vaan, olen taistellut asian kanssa muutenkin viimeaikoina. Mut sun kanssa oon taistellut 8 vuotta.
Koska lopetetaan taistelu ja aloitetaan elämä? Yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti