Joskus en ymmärrä. Miksi kukaan ei kelpaa tai riitä? Tiedän itsekin, että voin rakastaa ketä tahansa ja silti kaikki tuntuu väärältä. En saa henkeä lähelläsi, tai kenenkään lähellä. Ja ne joiden vieressä on helppoa hengittää lähtevät, lähtevät muiden mukaan. Tai minä lähetän heidät, kun päätän etten riitä.
Päätin etten riitä sinulle jo ennen kuin puhuimme.
Sinä varmaan kuvittelet, että olit minulle liian vähän. Liian vähän kokemusta, liian vähän järkeä. Liian vähän rahaa, liian vähän aikaa. Mutta olitkin liikaa. Liikaa tunnetta, liikaa naurua. Liikaa kauniita sanoja.
Ja aivan liikaa rakkautta. Siihen hukkui.
Ja jollekin olit juuri sopivasti. Juuri sopivasti sinua juuri sille sopivalle tytölle. Hän on niin jotenkin. Tummat siistit sortuvat, kauniit otsahiukset. Suloinen hymy ja hymykuopat, siistit hampaat ja neuletakki.
Minä olen kaikkea paitsi sopiva.
Kysyisin sinulta kaiken, jos saisin. Ihan kaiken. En haluaisi keskeyttää yhtäkään lausetta, koska ne kaikki merkitsevät niin paljon. Odotan kuulevani suuren salaisuuden siitä miksi näin kävi. Miksi kaikki oli liikaa tai liian vähän. Ja kuitenkin tiedän ettei sellaista ole. Sinulla on vastauksia vielä vähemmän kuin minulla.
Juu. Ja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti