Loma alkaa olla lusittu ja paluu arkeen koittaa maanantaina. Ja paluu kotiin tai "kotiin" koittaa huomenna. On se kummallista, että jännittää mennä kotiin, mutta näin se nyt vaan on. Ahdistaa ja jännittää. Mutta toivoisin, että kun pääsen 340 kilometriä kauemmas siitä joka sattui sekottamaan mun pienen pääparkani, olis jotenkin helpompi hengittää. Fyysinen välimatka kasvattaa toivottavasti myös sitä henkistä.
Tosin ei meillä ole ollut minkäänlaista yhteyttä viiteen päivään (ei sillä että laskisin). Yy katos ku neula heinäsuopaan tai pieru saharaan, tai ihan miten sen nyt haluaa ilmaista. Mutta hävyksissä on ja pysyy. Ja tiedättekös mitä, minä en sorru. En tällä kertaa, enkä (ehkä) enää koskaan.
Paitsi kenkiin, hitusen. Oon jotenkin löytänyt nyt muutaman päivän aikana niin monet must have- kengät. Toisilla on hintaa 75euroa, toisilla sitten 129 euroa. Saanhan ostaa, saanhan? Opiskelijabudjetilla tietenkin, japadapaduu! Tilanne ei vaadi suklaata, mutta kenkiä se mitä ilmeisimmin vaatii, ihan kaksin käsin. Tai jaloin.
I'm in a New York state of mind... Haluan pois täältä Suomen tomuista jonnekin ison maailman humuun ja huiskeeseen. Oon niin kyllästynyt ja väsynyt ja ja. HARMAA. Oon ihan harmaa, jos joku nyt ymmärtää mitä tarkoitan. Mutta koska lupasin epävirallisena uudenvuoden lupauksena että ensinnäkin vuonna 2010 en pelkää asioita joita en näe (kummitukset, haamut, möröt) ja toisekseen en muuta minnekään. Enkä varsinkaan ulkomaille. Ihan tiedoksi vaan, olen muuttanut vuoden 2006 jälkeen 17 kertaa ja asunut 5 eri paikkakunnalla. Miksi? Päästäkseni pakoon kyllästymistä ja ahdistusta, mutta se pirulainen seuraa minua joka paikkaan. Joten pitäisi ehkä päätellä, että jos en voi muuttaa pois minusta itsestäni niin on aika turha muuttaa. Yritän päästä mahtavaan ja vapauttavaan ja sietämättömän kepeään mielentilaan ja muutan sitten. Lupaan näin, mutta en vanno.
Koska vannoa ei saa.
Ja nokka kohti itää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti