maanantai 4. tammikuuta 2010

Farewell to the fairground

Kunpa pääsisin jotenkin sun pääsi sisään. Ja sitten taas en, koska pelkään käsittämättömän paljon sitä, mitä musta ajattelet. Ja meistä. Tai "meistä". Mä en tiedä mitä minä ja sinä ollaan toisillemme. Välillä musta tuntuu ettei mitään muuta kuin kuvitelmaa ja hulluja yrityksiä saada aikaan jotain suurta. Me ei olla suurta, mutta tehtiin suuria.

Kuukin katosi sinä iltana.

Tätä vuotta on jatkunut nyt neljä päivää ja niistä jokaisen olen hengittänyt sinulle, vain sinulle. Miksi? Koska en muuta voi. Tulit mun mieleeni, vaikka vuosi sitten vannoin etten päästä sua enää koskaan lähellekään. Kuka silloin tekikään väärin? Luulin, että se olin minä, mutta käänsitkö asiat vaan päälaelleen? Oot rontti.

Ai miks? Koska roistot puhuu tällä tavalla.

Kelataan takas alkuun jooko? Kelataan vuosia taaksepäin ja kirjotetaan tää unissa uudestaan, ihan kokonaan uudestaan. Kirjotetaan meille kauniimpi alku, värikkäämpi keskikohta ja loppu, jollaisia on vain saduissa. En halua enää elää tässä maailmassa.

Riimi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti