Jännittää. Mielessäni hyvästelen ihan kaiken täältä, parvekkeen, keittiön, tavarat, valokuvat. Ääneen hyvästelen koko asunnon: "hei hei, nähdään syksyllä". Ja niin jätän avaimet oven viereen jakkaralle ja suljen oven. Onko mulla nyt kaikki mitä mukanani tarvitsen? On. Ja ei. Joku jää, mutta häntä en voi ottaa mukaani, vaikka miten tahtoisin. Joten taakseni katsomatta kävelen raskaan laukkuni kanssa autolle ja jätän tämän kaupungin taakseni. Painavampaa kuin se laukku, on vain yksinäisyyteni. Päätökseni lähteä oli uskomattoman raskas, mutta kannan sen selkä suorana.
Ajatus lähtemisestä oli kypsynyt siitä lähtien, kun asuntoni täyttyi kyynelten suolaamilla muistoilla vuoden alussa. En jaksanut käsitellä sitä kaikkea kipua ja menetystä, se oli liikaa. Hartioihini olivat painuneet tassujen jäljet, jäädäkseen siihen ehkä ikuisesti. Lähteminenkään ei auttaisi hiomaan niitä jälkiä pois tai peittämään sitä ikävää, mutta ehkä muutos vapauttaisi vähän enemmän ilmaa hengitettäväkseni. Yhtä kaikki, päätös syntyi nopeasti, mutta sitä seurannut prosessi oli pitkä ja hankala. Voimia vievä. Kuluttava. Tuli aika, jolloin epäilin päätökseni oikeellisuutta, mutta paluuta ei ollut. Se, minkä olin itse omasta tahdostani aloittanut, oli vietävä loppuun pää pystyssä, koska jos ei minulla muuta ole niin edes ylpeyteni. Ja sitä te ette saa. Et edes sinä.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana kävi silmiinpistävän selväksi, ettei lähteminen ollutkaan tae täydellisestä onnesta ja autuudesta. Elämä ei selkiytynytkään vierailla vesillä, vastaukset ja onnen avaimet olivat vähintäänkin yhtä hukassa kuin kotonakin, ellei vielä enemmissä määrin. Mutta kaikesta kivusta huolimatta olin sataprosenttisen varma, että kun tästä kaikesta selviän ja käsittelen nämä kaikki viiltävän kipeät tunteet, olen entistä viisaampi ja mikä tärkeintä, jälleen yhtä suurta tuskaa vahvempi. Ja kyllä, kivun määrä on suoraan verrannollinen siitä kokemuksesta ammennettavaan vahvuuteen. Näillä mentiin ja mennään edelleen.
8 viikon jälkeen en enää laskenutkaan päiviä siihen, koska pääsisin kotiin, vaan siihen koska joutuisin lopettamaan tämän kasvutarinan ja testaamaan voimiani taas kotona, jossa kiusausta palata tuttuihin kaavoihin, olisi edelleen vaikeaa vastustaa. Toki kotona odottaisi kasa sellaisiakin asioita, joista en luopuisi koskaan, enkä mistään tarjotusta hinnasta. Kasa kavereita, jotka saattavat kirkkaassa valossa vaikuttaa täysiltä älykääpiöiltä, mutta juuri niinä hetkinä kun maailma mustenee eikä valoa löydy etsimälläkään, he osoittavat korvaamattomuutensa. Jos heitä ei olisi, en uskoisi rakkauteen. With all this said, jälleen tässä pienen ihmisen elämässä tapahtui suuria liikkeitä, ja ihminen seurasi matkustajana mitä tapahtuman pitää. Toisin kuin luulin, kasvutarinaan tulisi vielä ulkomailla ollessakin sellaisia muuttujia, jotka myllertäisivät kaiken taas täysin ylösalaisin. Ja jälleen yksi älykääpiö repisi minut mustasta pimeydestä ylös, joskaan hänen ja vain hänen ansiostaan, en edes pudonnut kovin syvälle pimeään. Käväisin vaan ja tulin takaisin pintaan. Hän roikkui kädessäni läpi sen kaiken ja tiesin, ettei hän laskisi irti.
Nämä mainitut muuttujat tulivat yllättäen ja arvaamatta. Vaikka jälkikäteen ajateltuna he ovat aiheuttaneet ehkä tarpeettomankin paljon tuskaa, en silti toivoisi minkään menneen toisin. Se meni varmaan niin kuin pitikin, niin ainakin haluan uskoa. En olisi voinut tehdä mitään toisin, tai jos olisin tehnyt, en olisi se, joka olen ja nykyään jopa haluan olla. Aina voi toivoa olevansa viisaampi, vahvempi, kauniimpi, hauskempi, -mpi, -mpi, -mpi. Listaa voi jatkaa haluamillaan adjektiiveilla ihan niin pitkään, kuin itsetarkastelua jaksaa ja haluaa suorittaa, mutta totuus on se, että täydellinen et ole ja täydellistä sinusta ei tule. Tämän tiedon kun yrittää edes pääpiirteittäin sisäistää, niin ei tarvitse enää tuhlata elämäänsä jonkin tulemiseksi, vaan voi kuluttaa sen olemalla juuri sellainen kuin on, seurasi siitä sitten hyvää tai pahaa. Itsekritiikki on toki tervettä ja kannattavaa, aina silloin tällöin, mutta jätetään se ruoska pois. Tai yritetään jättää. Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter, and those who matter don't mind.
Piste.
Irlanti kiittää ja kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti