Ei ole muuta paikkaa missä jaksaisin olla. Ja ei, sillä ei ole tasan mitään tekemistä sen kanssa, joka asuu hotellissa. Päinvastoin, hänestä huolimatta ilma siellä on kevyempää hengittää. Ja pian hän on sitäpaitsi poissa.
Mun on taas pakko lähteä, koska en saa tarpeeksi happea täällä. Mun aivot on ihan höttöä, mua huimaa. Muistot huimaa, ne välkkyy joka paikassa. Niin paljon kun Suomea rakastankin niin tää paikka on väritetty katkeruudella ja surulla, kyynelillä ja menetyksellä. Ja mietin vaan tuleeko se aina olemaan niin? Vai kultaako aika muistot, Suomessakin. Suomestakin.
Sitten palaan.
En. Kun palaan jo aiemmin. Mutta sydämestäni jäi ja jää pala sinne maailmaan, jota en osaa jakaa niiden kanssa jotka ovat täällä. Se oli eri elämä, eri minä, eri he. Eri muistot, eri värit, eri äänet. Äänet.
I fell in love with the sounds of Ireland.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti