perjantai 14. toukokuuta 2010

Kyllä kannattaa!

Kaipasin sua tänään niin että mua särki ja kerroin siitä ystävälle. Sain vastaukseksi sanat: ”ei kannata tuhlata aikaa”. Kannata? Jumalauta kannata? Anteeks vaan, mutta koska tällä elämällä ja etenkin rakkaudella olis ollu mitään tekemistä kannattamisen kanssa? Kannattaminen kuuluu bisnesmaailmaan, elämässä ei kannata mikään. Ei yhtään mikään. Kaikkein vähiten rakkaus.

Mut jos nyt lähetään tähän kannattamiseen niin eihän mun ois koskaan kannattanu tavata sua. Se ei oo tuonu mulle mitään kannattavaa. Se on tuonu mulle rakkautta, surua, kipua, naurua, itkua, vihaa. Mikään noista ei kannata, kaikki niistä on kuluttanu aikaa ja energiaa. Mun ei ois koskaan kannattanu vastata puhelimeen kun soitit. Ei koskaan, ei yhtään kertaa. Koska kaikki on puhelut on johtaneet siihen, että tykkään susta valtavasti enemmän. Sää ja sun puheenlahjat. Ei. Ei se vaan jumalauta kannata. Mun ei ois koskaan kannattanu suudella sua. Voi ei niitä kipinöitä, voi ei niitä muiskuja. Kipinät vie hirveesti energiaa. Ja aikaa. Kipinöiminen on yhtä tuhlausta! Jumalauta. Vähiten mun kannatti nukkua sun vieressä. Mieti! Nukkua! Se vasta olikin kerrassaan haaskausta, koska nyt kaikki muut yöt tuntuu ihan kävyiltä. Ihanku nukkuis kävyillä. Ei se kannata. Ei vaan jumalauta kannata.

Että lopetetaanko nyt sitte? Ku ei se kannata. Ei mun kannata. Ja sun ei ainakaan kannata. Voit menettää sen liiton, joka kannattaa. Sen hyvän appiukon joka kannattaa ehdottomasti pitää. Jep.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti