Ei jäänyt muuta kuin ikävä. Täällä kaukana on osittain helpompaa hengittää, mutta toisaalta henkeni salpautuu joka kerta kun ajattelen sinua. Kaipaan sinua, en jaksa olla ilman sinua. Kun kuulin äänesi tänään, sydämeni melkein pysähtyi. Sinä pysäytät hetkeni.
Saan välähdyksiä sinusta. Kokoajan. Pääsi minun sylissäni, hiuksesi sormissani, sinun naurusi, hymysi. Ruskeat silmäsi. Välähdyksiä, jotka salpaavat henkeni, jotka tekevät minusta heikomman. Ihan kuin joku potkisi minua vatsaan. Olisit oikeasti tässä niin olisin vahva. Kun olet kaukana ja kaikki mitä minulla on, on nuo välähdykset, en jaksa hengittää. En jaksa olla. En jaksa.
Jätit minulle liian vähän ja liikaa. Liian vähän, että pärjäisin tällä, mutta liikaa että voisin jatkaa muistamatta. En oikeastaan haluaisi muistaa. Ja silti enemmän kuin mitään, pelkään että unohdan. Pelkään sinun unohtavan.
Älä unohda.
Minun piti sanoa se sinulle ennen kuin lähdin, mutta arvaa mitä?
Unohdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti