On kuin kävelisin tummanvihreässä metsässä. Tiedättekö, sellaisessa pimeässä ja tiheässä, johon tulee valoa vain ohuina säikeinä. Tarvon kiivaasti valolta valolle, en halua olla varjoissa.
Pelottaa.
Suuntavaistoni on kadonnut. Kaikkialla on samanlaista, mikään ei näytä tutulta tai vieraalta. Kaikki vain on. En muista mistä olen tullut, enkä tiedä mihin olen menossa. Minäkin vain olen. En ajattele muuta kuin valoa. Kaipaan valoa. Kipitän valoon sydän kurkussa, mutta horjahdan jälleen pimeään. Kipitän uuteen valoon, se häviää ja joudun pimeään.
Itkettää.
Haluan pois täältä ennen kuin tulee kokonaan pimeää. Missä on metsän reuna? Kai tämänkin täytyy loppua johonkin. Mutta mihin? Mihin minun pitää mennä? Mitä minun pitää ymmärtää päästäkseni pois pimeästä, kokonaan valoon? Missä olette te, jotka ennen olitte niin kirkkaita, etten tarvinnut muuta valoa? Missä olette? Missä?
Väsyttää.
Vajoan takaisin pimeyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti