maanantai 16. helmikuuta 2009

Niin täynnä tyhjää

Toivon, että voisin pysäyttää mieleni edes hetkeksi, mutta se juoksee samaa ympyrää yötä päivää. Se on väsymätön ja armoton, eikä nuku koskaan. Täyttää uneni sinulla, täyttää päiväni sinulla, 24 tuntia päivässä sinua. Se on liikaa. Olet ihana, mutta se on silti ihan liikaa. LOPETA. LOPETA. LOPETA. Toisinaan minun tekisi mieli huutaa. Mene jo pois. Miksi kiusaat minua? En koskaan ikinä milloinkaan saa sinua ja voi luoja se ajatus kaivaa minuun reiän. Se reikä on kipeä ja arka, ja yritän piilottaa sen ihan kaikilta. Yritän olla kuin sitä ei olisikaan, mutta näinä yksinäisinä hetkinä se ilmoittaa olemassaolostaan, sykkii, hakkaa ja repii minua rikki.

Jos olisin rohkea ja vahva, kysyisin sinulta miksi et halua minua. Mutta en pysty kuulemaan sitä vastausta. Hajoaisin sellaisiin palasiin, että minusta ei tulisi ehjää enää koskaan. Joskus kannattaa suojella itseään, edes vähän. Sisimmässäni tiedän kyllä vastauksen. Jos näkisin itseni sinun silmilläsi, en totta tosiaan haluaisi itseäni. Säälittävä, pelokas, epävarma, roikkuva, tarttuva, ihmisraato. Minusta näkee kilometrin päähän, että tarvitsen sinua. Avuttomuus meni muodista jo kauan aikaa sitten.

Oletko itse tavannut sellaista ihmistä, joka vie sinusta kaiken sen mitä olet? Imee sinusta kaiken neulan lailla, ja syystä tai toisesta, se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä. Kunnes se ihminen lähtee ja vie osan sinua mukanaan. Olet niin tyhjä, että sisälläsi kaikuu. Sinne ei jää mitään muuta kuin huuteleva haamu. Siellä se huhuilee ihan yksikseen. Olisi parempi olla täynnä surua, kuin niin tyhjä, että et tunne enää olevasi elossa. Et sinä sitä varmaan tahallasi tehnyt, mutta oli miten oli, siellä sinä nyt kävelet minun sieluni ylläsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti