lauantai 14. helmikuuta 2009

Helppo elämä?

Joskus huomaan eläväni kivusta. Nautin oikein, kun saan kertoa kavereille riipaisevia tarinoita siitä kuinka minua on taas kohdeltu kaltoin. Oi että tekee hyvää nähdä niiden surulliset silmät. Voi sinua pientä, miten sinulle niin on käynyt raukkapienireppanatytönrääpäle. Elän säälistä. Säälin itse itseäni joka päivä. Nautin sääliäni suurina vetisinä annoksina, kera syvien huokausten. Voi voi kun on vaikeaa, ansaitset kyllä parempaa. PAH. Etkä ansaitse. Ansaitset juuri sen mitä otat. Se on sinun valintasi, sinun elämäsi.

Muutin jokin aika sitten kauas kaikesta mikä minulle on tuttua ja nyt tutkiskelen tätä elämää ihan uusin silmin. Minä olen ottanut uhrin osan. Minä ihan itse. Ja nyt olisi mahdollisuus muuttua ja kasvaa. Yritän tehdä niin. Yritän olla rohkea ja rempseä. Kerätä itsevarmuutta ja oppia tuntemaan sen ihmisen, joka olin joskus kauan aikaa sitten. Miettiä ne hetket missä olen mennyt pahasti vikaan ja oppia. Valita elämääni ihmisiä, joita minun ei tarvitse yrittää parantaa. Minun ei tarvitse olla jokaiselle oma henkilökohtainen korva. Kyllä ne pärjää. Ja minunkin pitää pärjätä.

Ja niin tietysti. Jokaisessa hyvässä tarinassa on se suuri R. Rakkaus joka voittaa kaikki esteet. Olenko lähellä sitä? Onko tämä mustahiuksinen hymyilevä ihastus jotain suurta? Toivoisin niin. Voi että minä toivoisin. Mutta hän pelkää. Hän on niin peloissaan. Ja jälleen minä yritän parantaa. Supattelen korvaan "en minä sinua satuttaisi". Ja hän haluaisi vain juosta. Ja minuun sattuu. Huutaisin älä mee, mutta ylpeys ei anna periksi. Annan sen mennä, tiedän että se tulee taas takaisin. Mutta kuinka monta kertaa. Voi että se pelokas on rakas... Laittaisin sen johonkin piiloon, suojaan kaikelta pahalta jos voisin. Suunnittelen meille elämää, jollaisesta olen aina haaveillut. On autoja ja koiria, pihoja ja juhlia. Ja niin paljon rakkautta ja venyviä punaisia iltoja. Niitä joita näkee elokuvissa. Punaviiniä huulilla ja täydellinen kampaus. Antaisin mitä vaan saadakseni sen. Enkä mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti