Kesä. Mä herään sun puhelimesi herätyskellon ääneen. Sä painat torkkua ja käännyt muhun kiinni ja yniset. Oot uninen, tuoksutkin ihan unelta. Sä tuut tapas mukaan mun ympärille, en osaa kuvailla sitä muuten. Oot joka puolella pitkine käsines ja jalkoines ja en oo enää varma mihin sä loput ja mistä mä alan. Siinä me ollaan, mytty unta ja rakkautta. Kemiaa, niin kun sä aina sanoit. Vasta kun herätyskello soi viidennen kerran, sä nouset ylös. Riuhtaset itses musta irti ja se tuntuu siltä kun joku repäsis mun iholta kokovartalolaastarin. Ei puudutusta, sä vaan repäsit.
Sä lähdet töihin ja jätät mut yksin siihen huoneeseen. Kierrän kun eläin häkissään, odotan vaan sua tulemaan takas. En osaa olla ilman, oon kun narkomaani ilman annostaan. Tärisevä, levoton, itkuinen, hermostunut. Katselen ympärilleni ja pengon sun tavaroita. Kortteja, kirjoja, kuitteja, valokuvia. Kondomeja. Selitän itselleni senkin parhain päin, se että sulla on kondomeja tarkoittaa sitä ettet käytä niitä. Eli sulla ei ole ketään muuta. Oi miten naurettavan helppoa oli sulkea silmänsä siltä mikä oli kirjoitettu ympäri sitä huonetta. Mä halusin sut vaan itselleni, heti. Ja mikään ei olis saanut mua päästämään susta irti.
Siinä maailmassa tunnit ilman sua olivat pitkiä ja tunnit sun kanssa kuin sekunteja. Mulla olis ollut paljon nähtävää ja kuultavaa, mutta sä tukit kaikki mun aistit. En mä nähnyt muuta kuin sut, sä olit kuin huutomerkki keskellä sitä kaikkea, mitä olisin voinu rakastaa. Varastit mun huomion sillonkin, kun et edes ollut näkyvissä. Olit kaikkialla, olit kaikki. Ei millekään muulle ollut tilaa ja mun olis pitänyt tietää, että sellainen on kuolemaksi. Mun olis pitänyt tietää, olinhan tavannut kaltaisiasi ennenkin.
Ja joka ilta, kun pääsin viereesi, en ollutkaan täysin onnellinen. Mua pelotti, koska tiesin että taas aamun tullen sä revit itsesi irti ja jätät mut yksin. Ja se kello tikitti kokoajan aikaa lähemmäs loppua. Meillä oli parasta ennen päivämäärä ja se oli ihan liian pian. Joten mä keskityin opettelemaan sut ulkoa. Opettelin jokaisen kaaren, sun tuoksun, sun äänen, sun tapas puhua. Painoin sen kaiken mieleeni viimeistä yksityiskohtaa myöden.
Kunpa joku olis kertonut, että tulee aika kun haluan unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti