Kun unohtaa edes hetkeksi, niin jaksaa taas paremmin muistaa. Jaksan taas muistaa sua kivuttomammin, kun päästin hetkeks irti. Se hetki lisäsi uskoa siihen, että joskus tulee aika, kun et ole enää ollenkaan kipeä.
Joskus muistaa hetken ajan, että tässä elämässä on niin hirvittävän paljon hyvää. Pelottavan paljon, voisi sanoa. "Never give up, it's such a wonderful life." Ja niin se on. Ei kannata luovuttaa, koska saatat menettää vaikka mitä. Elämä heittelee eteen ihan älyttömiä juonenkäänteitä ja jotkut niistä ovat enemmän kuin näkemisen arvoisia. Elämisen arvoisia. Kokemisen arvoisia. Tuntemisen arvoisia.
Kun näissä riemun ja ilon hetkissä jaksaisi roikkua yhtä hyvin kuin surussa, niin ei olisi mitään hätää. Mutta on vaikea tuntea iloa surun keskellä, toisinpäin se onnistuu kyllä. Suru hukuttaa, ilo vaan pirskottelee.
Mutta eilen, tänään ja juuri nyt tuntuu siltä että aion hukkua iloon. Ehkä jopa hukuttautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti