Se on hiuksenhieno raja ja puhtaasti tulkinnasta kiinni. Mä halusin uskoa, että oot hyvä ihminen ja tahdot mun parasta, joten tulkitsin kaiken mitä teit niin. Mutta mitä jos et ollutkaan ymmärtäväinen ja rakastettava, et vaan välittänyt. Et sä halunnut mun tekevän asioita, jotka tekee mut onnelliseks, sä et välittäny siitä että lähdin. Jos olisit halunnut mun jäävän, jos olisit halunnu mut sun luo, olisit sanonut niin. Olisit vaatinut mua jäämään. Et sä oo niin hyvä ihminen, sä et välitä.

Ja mä en voi uskoo, että sun viimeset sanat mulle on "joo, mee leikkii, moi". Ja sä naurahdit, mä naurahdin ja sanoin moi. Ja se siitä? Niinkö tää kaikki nyt päätty? Mä olisin halunnu huutaa. Sanoo sulle, että et enää koskaan saa rikkoa mua, et enään yhtään kertaa. Et sulla ei oo oikeutta piristää elämääs hakkaamalla mua pieniin palasiin, ei enää. Olisin halunnu sanoo sulle, että mun mielestä sä oot huono vastine sanalle mies. Sussa ei oo miestä yhtään. Ei sussa oo mitään.

Ja miks mua sitten kiinnostaa, jos et oo mitään tai kukaan? Miks mua kiinnostaa mitkä sun viimeset sanat mulle oli?

Hiuksenhieno raja vihan ja rakkauden välillä.