perjantai 17. huhtikuuta 2009


Hurry up and wait.

En jaksaisi odottaa enää yhtään. Haluaisin juosta luoksesi ja vaipua unohduksiin kanssasi. Kääriytyä illan hämärään, valua kohti aamun sumua ja nukkua pois päivät, jotka ovat liian kirkkaita näille mustille silmille. Sinun kanssasi. Haluaisin nähdä illan vaipuvan yöksi, katsella kattoon ja kuulla elämästäsi. Sinun sormesi minun sormieni lomassa, minun huuleni sinun huulillasi, hiukseni pitkin kasvojasi. Haluaisin tehdä kanssasi muistoja, jotka eivät hiipuisi pois. Haluaisin antaa sinun selailla minun surullista tarinaani ja tehdä siitä paremman. Haluaisin kuroa umpeen ne vuodet, jotka ovat väliimme kasvaneet. Selittää miksi lähdin ja miksi sinä jäit ja mitä sitten tapahtui. Haluaisin korjata sen vääristyneen kuvan, joka sinulla minusta on. Olen paljon viattomampi kuin luuletkaan ja silti niin rujo. Ja ruhjottu. Ja rikki. Antaisitko sen minulle anteeksi? Antaisitko noiden vuosien unohtua?

Haluaisin tehdä sinusta niin onnellisen, että itkisit. Haluaisin pitää sinua kädestä ja kertoa tarinoita, jotka saavat hymykuoppasi elämään. Haluaisin opetella kasvosi ulkoa niin, ettei sormeni koskaan unohtaisi. Haluaisin valvoa levotonta untasi ja herättää sinut suudelmin pyyhkimään huolen kasvoiltani ja kertomaan, että kaikki järjestyy kyllä. Aamutunnit ovat surullisia, mutta eivät jos sinä olet vierelläni ja saat minut unohtamaan. Viet minut sellaiseen paikkaan, jossa ei ole kirkkaita värejä, mutta siellä on jotain niin kaunista, että sanat loppuvat kesken. Eikä sanoja edes tarvita. Puhumme onnellisten kieltä.

Rakennetaan yhdessä maailma, jossa voimme hengittää. Jossa olemme juuri sitä mitä olemme, emme enempää emme vähempää, mutta riitämme toisillemme. Sinä riität minulle koska tahansa. Rakas. En pelkää mitään, kun olet luonani. Rakennat muurin minun ja maailman väliin. Kukaan ei voi minua satuttaa, kun kilpesi on suojanani. Enkä koskaan riko lupausta olla satuttamatta sinua. Se on verellä sinetöity.

Mutta mitä tapahtuu sinä päivänä, kun joudun taas lähtemään? Tiedämme molemmat, että se koittaa. Pian. Tunnit hiipivät vääjäämättä kohti tuota hetkeä, kun huuleni muodostavat hyvästin ja kyyneleet valuvat mustaa suruaan pitkin poskiani. Olenko sen arvoinen? Ovatko nuo yöt riittäviä korvaamaan sen kivun? Sinä olet. Tule pian. Hurry up and wait.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti