Jos me tavattaisiin, minä kertoisin sinulle mitä minulle kuuluu. Kertoisin kasvaneeni vahvaksi, niin kuin toivoit ja kertoisin, etten koskaan silti muuttunut, voimistuin vain. Kertoisin siitä, miksi olin sellainen kuin olin ja miten näen ne asiat nyt. Kertoisin olleeni silloin hukassa, tyytymätön, väsynyt, onneton. Hölmö tyttölapsi vailla minkäänlaista hajua siitä, mitä haluaisin olla. Halusin vain olla kuka tahansa muu kuin minä. Yritin olla sinun mieliksesi seksikäs, villi, kiinnostava, mystinen ja haluttava. Erikoinen. Erityinen. Ihmeellinen. Mutta eihän kukaan ole?
Tarrauduin sinuun niin kuin hukkuva köyteen, vaikka olisi pitänyt tarrautua itseeni. Pitää itsestäni kiinni, minuudestani, arvokkuudestani. Mutta annoin sen kaiken pois, vaihdoin tarvitsevuuteen ja epätoivoon. Olisi pitänyt nostaa pää ylös, olla varma siitä, että minä pärjään, minä riitän, minä olen tarpeeksi. Mahdoin näyttää silmissäsi oudolta, eksyneet silmät maalattuina pelokkaisiin kasvoihin.
Jos me tavattaisiin, minä rakastaisin sinua yhä. Minä kertoisin sen sinulle, mutta toisella tavalla kuin silloin. Kertoisin, että rakastan. Että olet ihmeellinen sellaisena kuin olet. Että olet merkittävä, vahva, suuri asia minun elämässäni. Mullistava. Uudistava. Puhdistava.
Mutta eri tavalla.
Sillä tavalla, että hyvää loppuelämää, rakas. Kaikkea hyvää, onnea, autuutta, voimaa.
Niitä asioita mitä toivot.
Menestystä, rakkautta, terveyttä.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua.
Rakastan sinua.
Muutit Minun Elämäni.
Siksi rakastan sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti