Sinä pilasit minulta loppuelämän. No ehket sentään, minulla on tapana liioitella. Pilasit minulta ainakin 8 kuukautta. Varmaan enemmänkin, koska en vieläkään ole päässyt yli, eikä loppua näy. En pääse millään yli. Pilaat minulta päivän toisensa jälkeen, enkä voi estää sitä. En voi estää sinua, vaikka olet niin kovin kaukana. Jokainen tunti, jonka olet minulta vienyt, on ollut liikaa. Anna ne takaisin, jooko?
Pilasit minulta Irlannin ja Dublinin. Ja Killarneyn. Sen murteen. Minun vatsaani sattuu joka kerta kun ajattelenkin että palaisin. Ja siltikin palaan, sitten joskus. Ihan piruuttani. Ja todistaakseni että pystyn. Pystyn rakastamaan Irlantia senkin jälkeen, kun en enää rakasta sinua.
Juuri nyt olet Dublinissa, tiedän sen. Olet siellä ehkä ensimmäistä kertaa se jälkeen, kun me olimme siellä yhdessä? En tiedä. Ehkä olet käynyt siellä jo monesti. Mutta toivon, että kun istut junassa ässän kanssa, minä käyn mielessäsi. Meidän yhteinen junamatkamme käy mielessäsi, minä käyn mielessäsi. Edes sekunnin. Sinä olet vienyt minulta kuukausia, minä saan viedä sinulta edes yhden sekunnin. Ja toivon, että se on elämäsi surullisin sekunti. Istut siinä ja tuijotat ikkunasta ulos sateeseen ja mietit, että voi kunpa olisin luonasi. Sitten sinun olisi lämmin.
Jos olisin luonasi, minunkin olisi vihdoinkin lämmin. Olen ollut jäässä siitä asti kun me erosimme.
Mutta en.
En ole kanssasi enää koskaan.
Ja koska en saa sinua pois mielestäni täällä, lähden vieläkin kauemmaksi unohtaakseni.
Australia, enough said.
Bye babe, I just hope that you're okay. But I hope it from a distance now.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti